tiistai 31. maaliskuuta 2015

Helsingin yliopiston lehdessä 1/2015

Kuva: Tibu Borgstén

Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden ainejärjestön lehti 1/2015
ilmestyi tänään ja sieltä löytyy artikkeli johon minua haastateltiin ( s. 20-24.)
Tekstin takana ovat; Taika Martikainen & Johanna Torvinen ja
kuvituksesta vastaa artikkelissa Nina Grönlund.


maanantai 30. maaliskuuta 2015

Viimeiset sanat



Kuva: Tibu Borgstén

Jättäessämme taakse
toisemme
kuten - yksi toisensa jälkeen,
kääntelemme mekin kohtaloamme
kuin kirjan sivuja,
joihin tarinamme on kirjoitettu.

Aikansa kukin hohtaa
valaistaen yhteistä polkua läpi
lapsuuden - nuoruuden.
Läpi rakkaudet - erot
kolhut ja pysähtymiset
elämän.

Monen ohikulkijan 
rakkaan - kasvot kulkevat aina
viimeistenkin sanojen ylitse.
Hyvä ihmisessä kun ei kuole
vaikka ihminen itse kuolisi.

Hyvää jää - vaikka kadotamme
häviämme - toisiltamme.
Eron ja luopumisen
harmaiden ääriviivojen aikaan
on tartuttava hampain hyvään.

Sillä kuin varkain yltyy tuolloin tuuli
ja kuin pelkkää mustaa puhalten
vie se kaiken kauniin
mukanaan - pois.

Tuolloin kirjoitan
viimeiset sanani sinulle 
ja sen jälkeen odotan
eheytyväni - taas ehjäksi
jonakin kauniina kevätpäivänä.  

Mieheltä pojalle



Kuva: Tibu Borgstén

Miten se niin meneekään
ensikerrasta
poikaa sylissään pidellen,
että mies 
niin hiljenee?

Katsoo iso kuin sulaen
sitä niin pehmoista ja pientä. 
Kuin pysähtyneessä hetkessä
suuret tunteet kulkevat 
sormenpäistä - sormenpäihin
sanoitta.

Pian pihalla jo potkivat palloa.
Ottavat nenistään oikein mittaa.
Rakentelevat - suunnittelevat
kalareissua ja moottoripyörää.

Vuosien kierrossa monta hyvää asiaa
kuin siementä - mies ojentaa.
Sanoin ja teoin
ehdoitta tukien ja rakastaen.

Myös ensikatseesta alkaen;
se miten mies 
arjessaan - naisen kohtaa
lienee merkittävä avain
peruselämän oppiin ja onneen.

Se hiljainen tieto
on arvokkainta - mitä hän
voi itse arjessaan vaalia,
sekä pojalle lahjaksi tai perintönä antaa.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Rakastaa - ei rakasta


Kuva: Tibu Borgstén


Rakastaa - ei rakasta


Monista ovista kulkeneena
uutta kohti,
 vanhaa hyvää sisimmässäni -
unelmissani kantaen 
kohtasin sinut.

Mistä ilmestyit
 tunteinesi yllättäen polulleni,
jossa kauniit ja yksinäiset sanani kukkivat
orvokkien lailla - kaikissa väreissä ikkunalaudallani
hoitaen ja hellien minua?

Mistä luulet tietäväsi 
että rakastat minua?
Ritarin tavoin kolkuttelet oveani,
vaikka kuulet miten jokin vanha pelko kulkee
kuiskailen sisimmässäni hiiviskellen.
Pelkäänkö suotta menettäväni sinulle
tämän harmonian
joka on asettunut minuun?

Katselen ja kuuntelen hiljakseni.
Piirtelen ilmaan ääriviivojasi
joita koskettelen ja tunnustellen
kuin tutustuaakseni sinuun.
Huomioin ettei rakkaus iän myötä helpotu
 päinvastoin.

Se kurkoittelee yhä taivasta
 juurittakin puhuttelee vahvasti   
ja viestii sydämestä sydämeen. 

Mistä tietäisin uskaltaisinko 
tämän kerran vielä astua
rakkauden huoneisiin,
jossa jo odotat?


torstai 19. maaliskuuta 2015

Unelmoin yhä

Monta asiaa sivuun siirrettiin
yhteistuumin tulevaa sunniteltiin.
Kuin kohmeista perunamaata 
käänneltiin ja käänneltiin
kohti toisenlaista kevättä.

Pienesti löytyi meissä aluksi voimaa
unelmoida suuresti - Mutta sitten
nousivat osittain yllättävätkin unelmat  
kuin sinisiivet - kuivunneen tien varresta.

Kaksin rakensimme - kuin taloa
eläkepäiviemme turvaksi ja pesäksi
vanhuuden vahvaa unelmaa,
sitä kohti kulkien vielä arjessa
kuin uutta elämäämme odottaen.

Kunnes eräänä päivänä
havahduin, pysähdyin ja tyhjenin täysin.
Olinkin yllättäen astunut yksinäisyyteen
yhteisen unelmamme ovella,
ilman sinua - poismennyttä.

Ilman rakastani - olin puolikas
mutta unelmoin silti
yhä. 

Runo & paperikollaasi näyttelystäni


Kuva: Tibu Borgstén


sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Runoilta Ruskeasannan Martoille 16.3.2015


Kuva: Ruskeasannan Marttojen puheenjohtajan kanssa. 


Esiinnyn tänään Ruskeasannan Martoille. Runoillan teemoiksi oli toivottu ikääntymistä, lapsenlapsia, kuolemaa, hoitotyötä, elämän yllätyksellisyyden sekä rakkauden teemoja. 

Iltaan mahtui runot: Maaliskuu, Martta, Ikääntyvän naisen huoneessa, Vainko vanha nainen?, Kuinka voit?, Pihlajanmarjat,
Kertun päivä, Kaija Juurikkalalle, Saunavihta, Kuin sammaleinen kivi, Muodonmuutos, Viiskymppiselle, Hangella, Unelmoin yhä sekä Viimeinen tervehdys. 

Nuo kaksi uutta runoa olin kirjoittanut varta vasten
toiveesta Ruskeasannan Martoille.
Kiitos mukavasta illasta, ja kertomuksista joita runot herättelivät.





*  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *


Kuva: Google


MUODONMUUTOS



Samana päivänä kuin talvi kääntyi kevääksi
ensimmäisten leskenlehtien puhjetessa iloiseen nauruun
tapahtui jotakin suurta.
Kello pysähtyi - kuten sinäkin
sillä nyt sinusta oli tullut vaari.
Hämmentyneenä kierit hiuksiasi
ja kävelit päämäärättömästi tietämättäsi suuntaa
asunnossasi, joka oli juuri muuttunut Vaarilaksi.

Mikä muutos.
Hartioitasi ja niskaasi painava särky
lensi pilvissä unelmien lailla kaikessa tulevassa.
Pieni lapsi oli syntynyt.
Lapsi, joka muutti mittakaavoja
äärettömästi suuntaan ja toiseen
tietämättään miten paljon vaarin sydän kolisi
ja kilisi sekä värisi puhtaasti rakkaudesta.

Miten voi niin pieni ihminen
saada niin suuria muodonmuutoksia
ihmisissä sekä jo pinttyneissä huoneissa aikaiseksi?
Sivusta seuranneena tuo ääretön ilo
on ollut ihanaa seurattavaa.
Lapsenlapsen syntymä kykenee siirtämään vuoria
suurtenkin tuulien puhaltaessa
puhtaan rakkauden - voitoksi.
    



keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Runon punonta ilta


Kuva: Tibu Borgstén


Minulla oli ilo saada tänään ohjata runon punonta iltaa Vantaalla. Nuorin mukana ollut kirjoittaja oli tokaluokkalainen tyttö nimeltään My. Kirjoitimme runon kymmenlause - menetelmällä. Jokaisen tuotos luettiin ääneen ja niistä annettiin myös pientä palautetta. Illan loppupuolella luin runojani.  

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Huoneet - rum - rooms


Kuva: Juha Aarnio

Tikkurilan kirjaston näyttelytilassa runo ja paperikollaasi näyttelyni  (8- 28.3.2015)


Linkki: http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Tikkurilan_kirjasto/Tapahtumat/Tibu_Borgstenin_runo__paperikollaasi_nay(61186)

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Tervetuloa blogiini!


Foto: Tarja Theiss/ Gotlannissa kesällä 2014.


Tervetuloa blogiini, josta löydät lähemmäs sata runoani. Runojen lisäksi löydät muutakin tietoa minusta. Voit vapaasti tulostaa runojani, kunhan muistat mainita myös nimeni.
Mikäli taas toivot saavasi yhteyden minuun onnistuu se parhaiten sähköpostitse:

tiina.borgsten@hotmail.fi 


*Linkki runo & paperikollaasi näyttelyyni Tikkurilan kirjastossa.

** Linkki ruotsin ja englanninkielisiin runoihini.

*** Linkki Sanataide blogiini.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Kiitollisuuden polulla yli 200 osallistujaa


Kuvat: Tibu Borgstén

Vantaankosken seurakunta avasi sunnuntaina 1.3 Kivistön kirkon iltatilaisuudessa 
yleisölle vielä viimeisen mahdollisuuden osallistua "Kiitollisuuden Polku" teokseeni.
Nyt on yli kaksisataa ihmistä kirjoittanut mistä ovat kiitollisia, ja nuo laput on liitetty
yhteisölliseen sana&paperitaideteokseen, joka on esillä Konttikirkossa Palmusunnuntaihin. 
Sydämellinen kiitos vielä kaikille jotka osallistuitte teoksen tekoon ja kiitos kiitoksista.

Tibu Borgstén