Inspiraationlähde

Kuva: Tibu Borgstén 

Kun minulla on runoiltoja yleisö kyselee monenlaista.

Milloin kirjoitat, miten kirjoitat, mistä inspiroidut yms..

Joskus astun vahingossa tilaan joka vie sydämeni

ja inspiroi minua, kuten tämä tila Helsingissä.

Tästä kuvasta lähtee varmaan myöhemmin sielunsanasia lentoon.

Ei se sen kummenpaa ole, kun ei ota asioita liian tosissaan.

Elämästä pitää nauttia - rakkaudellisuutta on arki täynnä.

Tosin tämä paikka yllätti syvästi.

Tässä kurkistus kirjoitusprosessiini..

Kuva: Tibu Borgsten

Sateen suojassa istui
pulputteli itsekseen - katoksen alla
katseli paikaltaan elämää
kuin päättymätöntä elokuvaa.

Räpytteli siipiään
venytteli kaulaansa ja pulputteli
kunnes hiljeni ja näki
tuon alhalla suruissaan kulkevan.
Irroitti nokallaan sulan.
Tiputti sen..

Tipahti taivahalta
surun keskelle pieni viesti.
Tipahti eteen tuo kaunis
hetki - joka toi hymyn
ja käänsi huomaamattomasti
ison ikävä siihen 
paikkaan.

Keinu

Sinä keinut rakkaudessa,

jonka rytmi rikkoo kaikki

Rock and rollin rajat.

Onni ei aina asu kotonasi

vaan se soi ja kolisee suonissasi

kun lyöt juuriasi myöten rumpuja.

Siitä on välillä hauskuus kaukana

kun hiki virtaa selkääsi pitkin.

Musiikki yhdistää.

Se tuo eteemme parhaimmat ystävät,

rakkaudet sekä menetyksetkin.

Mutta bändi - se on Baby

jota ilman et voi hengittää ja elää.

Joten anna palaa!

Valot sängyssä

Kun kaikki hiljenee

jopa rakas kitarasi -

kuin tuoksua täynnä oleva nainen,

kulkevat varjot läpi huoneiden

kuin valo, joka yrittää kovasti -

niin kovasti sanoa jotakin.

Et saa siitä selvää.

Mutta se sekoittaa pääsi

miltei samoin kuin känni,

joka saa sinut selälleni sänkyyn.

Tunnet kaipaavasi jotakin.

Elämä on sattumia täynnä

sanoi suuri ystäväsi

joka oli kuin aurinko,

tai vähintäänkin valo ja groovie yhdessä.
Mutta hiljaisuuteen jo poistunut.

Soita sinä (Ville) kitaraa ja laula

ole valo muille - sanon myös.

Saavu kotiin aina pimeästäkin yöstä

kaiken antaneenasi sekä
kaiken niin saaneena.

I shall

Kuva: Tibu Borgsten



I shall wear

pastel colours 

which I dont usually use

because Im not a fairy.

But I want to fly away

from the knights of the past

and explore new lines and words

of wisdom.

I shall wear 

pastel colours

to get all my words 

the value they deserve.

I shall draw new lines

between heaven and earth

and between me and

you.

Jos

Kuva: Tibu Borgsten


Jos menettää liikaa elämässään
kastuen läpimäräksi - kulkukoiraksi
jääkö tuolloin perinnöksi vain
hiljaisuus ja nuo kahvinpurut kupin -
pohjalle?

Jos hiljaisten vuosien aamut armahtavat
eivätkä riisu tuota vanhaa pukuasi
joka päälläsi olet päättänyt joskus
jättää kaiken kauniin,
niin mikä sinussa vielä elää?

Kuin kylvöt jo tehnyt mies istut
ja katselet minua
vaikka elämä on yhtä muutosta
jossa olet kuin ruoho -
kosketusta niin suuresti vailla.
Siksikö vain riisuit minut 
jotta tuntisit eläväsi - edes hetken?

Kauniit sirpaleet sydämessäni
ovat kuin kaunis satu meistä.
Kahdesta jotka kilpailevat siitä
kumpi osaa rakastaa onnettomammin.

 Joten kirjoitanko väärin kun kirjoitan
että liikaa menettänyt voi kastua
ja muuttua läpimäräksi kulkukoiraksi, 
joka ei suostu pelkonsa vuoksi
elämässään enään antautumaan 
kenenkään omaksi? 

As fast as we can

Kuva: Tibu Borgsten


We can run around endlessly

as fast as our feets can take us

without any destination.

We can live our days 

framed in the past.

Or we can hang them

in and out on the walls

framed into the future.

But should we not just live

in the moment?

Life flows fast.

It can run past you in any second

 into new dimensions.

There is no time to lose.

You need to grab life
with both hands and
with an open heart.

The angles were with me

Kuva: Tibu Borgsten


If you only had

the courage
to sit down and wait..

You would feel that

miracles happens al the time.

Like air

that we all are breathing in

there is to breave in

inspirational moments

designed by the Angels.

I got a miracle

a moment with you again.

Some very few phrases to share.

But with you

everything is like fulfillment..

And I know.

I simply just know

that the Angles were with me

and with you - too.

Saving my life

Kuva: Tibu Borgsten


I got it.

I wont run around anymore

in the Days of Vanity without

structures or goals.

I want to donate

my soul a life

it deserves - here on earth.

I want to share.

Share more of my strengths

instead of al my weaknesses

that has built a nest

in me like in a tree.

Let the heaven open.

Let the rain - rain on me

and I will be dancing around

in the garden called life.

Because I will save my life

from this day on.

Postikortit

Kuva: Tibu Borgsten/ kirjeitä 

Sain isoäidiltäni kortin.

 Käsinkirjoitetun,

jota luin hidastaen ja tunnustellen

jokaista sen taitekohtaa.

Käsiala on muutakin kuin käsialaa.

Se on osa sielunmaisemaa, 

josta tunnistin isoäitini persoonan.

Sukupolvesta toiselle kulkevi suvussamme

 vahvasti käsinkirjoitetut kirjeet ja kortit

osana sydämenpuhetta.

Tuo on juurtunut syvälle minuun.

Eikä 97- vuotiaan viisaudet ole

rahassa mitattavissa.

Lähetin itse myös äskettäin postikortin.

Ystävälle, joka oli tehnyt viisaan valinnan.
Oli rohjennut muuttamaan saareelle.

Minä ikävöin jo nyt häntä -

hänen rohkeutensa vuoksi.

Sain onneksi myös postia toisaalta,

toiselta ystävältä - joten voin tuntea

etten ole ainut joka yhä arvostaa

käsinkirjoitettuja viestejä.

Mutta hänelle jota rakastan

jätin kortin kirjoittamatta.

Sillä hänen maailmassaan korteilla 

voi ainoastaan hävitä,
eikä koskaan voittaa mitään.

Minä kuuntelen

En ole onnistunut

 punomaan hyvää 

sinulle

sydämiemme siteeksi.

Mutta en silti suostu

teeskentelemään kuollutta

vaikka teeskentelinkin

etten rakasta sinua

edes sirpaleiden verran.

Sillä niin paljon helpompaa

on rakastaa 

leveitä ikkunalautoja

korkeita kattoja sekä

vanhojen kerrostalojen hissejä.

Niin paljon vähemmän

valuu verta 

kirjoittaessani,

kuin silloin kun ohitat sanani

tai tokaiset sivumennen;

että en kuunnellut sinua loppuun..

Sillä minä kuuntelen sinua.
Kuuntelen jopa nyt 

täältä yksinäisyydestäni asti.

Lempeää kesän odotusta

Kuva: Tibu Borgsten

Vielä viisitoista työpäivää ihanan 5:lk:n luokanopettajana.
Sen jälkeen Claes Anderssonia kuuntelmaan ja sitten kohti kesäkotia.

Metsän keskellä, sähköttömässä piilopirtissäni ja toki myös reissu taas
rakastamalleni saarelle Gotlantiin.

Siitä on minun kesäni ketunleipien lisäksi leivottu,

ja on toiminut jo parikymmentä vuotta.

Lempeää kesän odotusta kaikille.

tiina.borgsten@hotmail.fi

Onko hän?

Musta varis ikkunalaudalla

haljennut maaliseinä eteisessä

valkoinen pahvilaatikko makuuhuoneessa

tiskaamattomia tiskejä tiskipöydällä

ja siivousta kaipaava kylpyhuone.

Suljetut ovet ja ikkunat 

 lempeä ilmaisjakelulehtivuori

 valkosipulikynsien kuoret pöydällä
vinyylilevyjä, koiranpeti

  ja tuo tärkein - kitara.

Mies ja asunto.

Vai onko koti?

Mies ja sarja tilanteita.
Vai onko elämä?
Mies ja tyhjiä sanoja.

Vai vainko minulle nämä?

Mies ja kitara.

Ihminen - jonka unelmat
 mahtuvat yhteen kitarakoteloon,

vai onko hän täysin toivonsa menettänyt
mies?

Vaiko välitilassa vain oleskeleva,
 josta astuu jonakin päivänä 
vielä ulos?

Kuva: Tibu Borgsten

Sielun tila

Luultavasti 

 tulin tietoiseksi sielustani

ensimmäistä kertaa lapsena

kun leikin itsekseni metsässä.

Muistan pysähtyneeni havahduksen tilaan,

jossa kaikki oli jotenkin täydellistä -

niin täydellistä 

että siinä oli kaikki mitä ikinä halusin.

Linnunlaulua, sammaleen tuoksua,

ketunleipäsiä ja soljuva puro,

joka juoksi elämästä iloisena, täytyneenä

sillan ali.

Sieluni puhkesi tuolloin kukkaan,
mutta se kulki monet vuosikymmenet

mukanani kuin kuoreni alla
taskussa

vailla omaa tilaa elämässäni.

Kunnes kompurointini satutti niin,

ettei sydämeni kyennyt enään

päämäärättömyyden juoksussa juoksemaan

vaan pysäytti minut tokkonaan.

Silloin sielu otti tilansa -

puhalsi minuun lämpöä ja rakkautta

antoi luvan olla heikko

kunhan oppisin rakastamaan suuresti.

Sitä olen nyt opetellut.

Luonnossa tunnenkin kuinka olemme jo yhtä

kehoni ja sieluni.

Kun annan sieluni ohjata minua

tunnistan rakkauden sinussakin -

vaikka en osaa sitä vielä vaalia välillämme

vaikka kuinka haluaisinkin.

Sieluni tila on vahva.

Mutta opettelen vielä toteuttamaan

sen tahtoa ja päämääriä.

I Kohtaaminen

Muistan hyvin kun kohtasimme

ja maa jalkojeni alla kopisi.

Kuin villiorilauma olisi juossut ohitse.

Tunsin sankan tomunkin nousevan 

kuin tarkoituksella 
välillemme.

Jokin sinussa 

otti väkevän otteen minusta

ja toisaalta -  sielussani

tunnisti sinut tarkoitetuksi,

kohdattavaksi - elämänpolullani.

Kuin lämmin, mutta niin kovin
paksunahkainen lohikäärme kiemurtelit

 kun tanssin kuin steppikengät jaloissani 

  lasipöydälläsi.

Eihän minusta ollut

kohtaamaan tällaista päätin!

Mutta vaikka kieltäydyin jyrkästi
seurasivat jälkesi minua.

Ei että olisit itse syyllinen

vaan henkimaailman tekosille
kovin näyttäytyivät.

Siitä sitten tiesinkin

että turhia pistän vastaan

koska eteeni tulisi vielä päivä 

jolloin kohtaisimme jälleen.

II Kohtaaminen

Kaikki kohtaamiset eivät ole helppoja.

Tämä oli sarja kompastuksen kiviä.

Sukkahousut jaloissani juoksin kuin

tulipalojen sammutustyössä,

enkä kyennyt kanssasi muuhun.

En kyennyt!

Mutta kun on tähän ikään ehtinyt

osaa lukea jo tilannetta ja itseään,

eikä siinä muu auttanut

kuin ottaa koppia -

jonkilaista elämänoppia kait

taivaasta asti sateli kuin 

ukkossäällä ikään.

Mutta kaiken koomisuuden sisällä

sieluni kävi kuin salaisilla poluilla

sisimmässäsi.

Itse en kyennyt pukemaan sanoiksi

tai teoiksi,

mitä minussa herätit ja miten 

sielussani soi.

Mutta näin oli asian laita.

Kunnes tuli päivä

jolloin kaikki meni solmuun,

enkä kyennyt juoksemisestani väsyneenä

yksin avaamaan asioita.

Siitä alkoivat päivät

jolloin tulipalojen jäljiltä oli vain

kauniit kauttaaltaan mustat rauniot,

joiden seassa sain kulkea itsekseni

mutta kiitollisin mielin.

III Kohtaaminen

Suuret kohtaamiset elämässä

astuvat aina areenalle lupaa kysymättä,

ja niin sattumoisin astelimme taas

samalle astialle.

Yhtä hämmennystä tämä

minussa herätti.

Enkä tiennyt oikaistakko,

kiertää vaiko kieltää nuo

läsnäolosi henkäykset, jotka 

vilisivät taas kuin villiä laukkaa 

varpaanpäissäni.

Sanomattakin selvää - että tästä oli

leikki taas kaukana

ja siksi oli ryhdyttävä toimeen!
Oli kohdattava totuus

oli käveltävä tuon otuksen luo

oli poistuttava sivistyneesti 

ja piste..

Huokaus.

Elossa.

Hyvä!

Täpäkkä

Täpäkkänä naaraana 

ihoa niin hyväilevässä sumussa

astelin korot katukiviä koputellen

Helsingin maankamaraa pitkin.

Sydämeni sykkivi yössä

jossa uroksien tassunjälkiä kaikkialla.

Oli päästettävä irti!

Oli päästävä lentoon musiikin siiville.

Uroksen taitavassa otteessa

taivun minäkin ääripisteisiini asti

sanatta.

Kun ote on oikea

unohdan väliviivat, pilkut ja

arkiset pisteet.

Ja niin saan hetken yössä

tuntea puolikkaana

tai vielä vajaana

olevani kokonainen.

Tai Täpäkkä -

kuten eräs eilen heitti ilmaan.

Kuva: Tibu Borgsten

Saas nähdä meneekö tänään 14.5.2016 / 11.000:s blogi lukukerta rikki...
JA MENIHÄN TUO - KIITOS KAIKILLE LUKIJOILLENI !

Sinun jälkesi minussa

Jos jotakin elämässäni

tekisin toisin - 

kohtaisin sinut uudelleen.

Pitäisin huolen
ettei kaikki välillämme valuisi hukkaan

kuten tapahtui.

Sillä elämä on -
kuin kaunis matka,

jossa vain harvat ihmiset

soivat sisimmässä 

vielä kauan - lähtönsäkin jälkeen.

Sinun jälkesi minussa
on soinut - ja olen kuunnellut

tuota sisimmässäni soivaa
kuin soittorasiaa.

Uskallanko tässä ja nyt tunnustaa

kuinka sieluni löytää sitä kautta
yhä luoksesi..

Uskallanko ääneen lausua, että

sieluni käy yhä luonasi -

sinun tietämättäsi,

ja sielusi tanssii yhä

sieluni kanssa kauniisti..

Sinun jälkesi minussa

piirtyy yhä päivittäin -
herkkyyteeni ja rohkeuteeni,

josta olisit ken ties jopa ylpeä.
Jos tämän tietäisit.

Jos tietäisit jättäneesi jälkeesi
kyynelien lisäksi, niin paljon

opittavaa ja hiljaisuutta

jonka reunoille istahdan
aina silloin tällöin.
Ja silloin olen aina -
kauneimmillani.

Sadetanssi

Säät tulevat ja menevät

kuten on tarkoitus,

on halumme ja toiveemme

mitkä tahansa.

Tänään heräsin sateeseen.

Tuo puroilee niin yksinäisellä kehollani.

Sadetta jo kaipailikin saapuvaksi

hyväilyttä kuivunut ihoni -

jonka tuoksu odottaa

poimijaansa.

Tuleeko - häntä?

Vai pitäneekö opetella
jo näin kielojen aikaan
hellimään kahden edestä -
yksinäistä sieluani?

Pitäneekö kuiskailla ja huudella,
jakaa kauneimmatkin sanani

vain kotiseinille ja tapeteille?

Vai piirtelisinkö sittenkin
ikkunaani sadepisaroilla
sydämen ja kaipuuni viestit?

Nyt olisi paikallaan
ainakin yksi väkevä

sadetanssi!

Ripoteltuja sanoja - sinulle

Kuva: Tibu Borgsten

Kaiken kipeän olen jo unohtanut

jättänyt taakseni - antanut anteeksi.

Silti joskus havahdun

istuvani hetkessä - jossa 

näen lämpimät kasvosi

ja pehmeän hymysi.

Silloin sydäntäni särkee.

Se on ehkä pakahtumaisillaan,

mutta en tiedä onko se onnesta

vaiko kaipuusta?

Silloin nousevat myös sanani

kuin jostakin muualta - kuin minusta

sinulle.

Etkö muista?

Etkö tunnista?

Etkö vieläkään uskalla?

Minä odotan ja olen perillä.

Rakasta niin löydät perille.

Rakasta.

Ja sitten tuuli pyyhkäisee yli

ja kaikki on taas kohdallaan.

Astui polulle mies..

Kuva: Tibu Borgsten


Astui samalle polulle - mies
jalat väärään suuntaan osoittaen,
mutta muutoin
mies - joka ei tullut etsimään itseään
vaan liiteli kauniisti siivet harallaan,
kuin onnellinen olisi.

Mikä ettei olisikaan - totta?
Virkistävää vaihtelua ainakin
yksinäisen naaraan polulla,
tuo uros - joka ei rakastuta itseensä,
vaan kulkee pää pystyssä
jalat maassa
hymy herkässä sekä
arvot sydämessään.

Kunpa kulkisi pitkään
samaa polkua pitkin.
Olisi ittensä -
olisi minulle mallina miehestä,
johon voisin vielä haluta törmätä
ja rakastuakin.

Käki kesäyössä

Kuva: Tibu Borgsten



Käpy käpertyi
käpynen kainalossaan
kannon koloon -
kuuntelemaan
kovilla korvasillaan kuinka
käki kukkui kaukana
kuusessa
koko kesäyön.

Kuk-kuu - kuk-kuu..

Tikka tikkasi
tilkuutäkkiä tyttärelleen toisaala.
Tuumaili tyttären ilahtuvan
tilkkasen.
Tuolla kun oli tikku tökkäissyt
tätä takamuksiin.

Kuk-kuu - kuk-kuu
käki kukkui
kuusimetsän komeimmassa 
kuusessa.

Ketunleivätkin kiittelivät
kuinka kauniisti se kuk-kui.
Keijut kirmailivat ja kuiskelivat keskenään
juuri kun käki lakkasikin kuk-kumasta.

Kaikki oli hetken - hiljaa,
kunnes käki jatkoi kuk-kumistaan
ja koko metsä kukoisti
kesäyössä.

Are you?

Are you - just alike the rest of us

walking around in really small cicles

whaiting for the rainmakers

to come and make everything

flourish - like new beginnings.

Are you - just whaiting

for the right moment to rain over you

and on your barefeets - before

  you have the courage -to go to her

and say that you love her 

in spite of all the danger

of love.

Are you - the one with

the really small band
really small dog

really small feets

living in a really small box

called life?

And are you the next one 
to wake up-

starting to live a full life
of your own.

Olisiko sittenkin niin

Kuva: Tibu Borgsten / Tallinna 7.5.2016



Olisiko sittenkin niin  että kaikki tämä -
eletty elämä
on vain osa kiertokulkuamme
jossa kierrämme kehää
törmäillen toisiimme -
kaikkeen väärään,
oikean ja hyvän sijaan?

Minä pysähdyn kuuntelemaan
metsää sekä rakennuksia, jotka
 puhuvat minulle kielillä.
Minä tiedostan
ettei tässä elämässä näkyvä
ole oleellisinta.
Vaan muu - kaikki muu.

Minä tunnistan sielukkuuden
lapsissa, jotka katselevat minua
kuin tuhansien vuosien takaa.
Minä tunnen heidän äärettömän
rakkautensa ja kunnioituksensa.
Siksi tiedän myös paikkani -
tehtäväni täällä.

Ja välillä tunnen
kuinka aikuiset lepäävät -
yhtä kauniina kuin meri,
ja heijastelevat itsestään väläyksien verran
sielukkuutta, joita saan hetkeksi poimia
ikuisuuteni päiväkirjaan.

Mistä puhe

Äidinäidinäitini puheli avoimesti

pullataikinasta, politiikkasta ja siitä 

millainen on hyvä aviopuoliso.

Koskaan ei puhunut rakkaudesta,

uskosta tai siitä mikä on miehessä

oikeata tai väärää..

Äidinäiti puhelikin suoremmin

että miehen tulee rakastaa sinua!

Ja ettei politiikalla olit niin väliä,

mutta uskolla sen sijaan kyllä on.

Omalla äidilläni ei ollut kantaa.

Hän ei kuulunut kuuluvansa mihinkään,

eikä hänellä ollut poliittista kantaakaan.

Ehkä juuri osittain siksi hänen pentunsa

saivatkin perinnökseen melko paljaan

lähtökohdan elämälleen ?

Helatorstaina yli 110 lukukertaa!

Mun varpaani tanssivat

kun huomasin juuri että eilen Helatorstaina oli yli 110 lukukertaa.

K I I T O S  sinulle, joka kävit runoblogiani silmäilemässä/ lukemassa.

Tibu Borgsten

tiina.borgsten@hotmail.fi

Kevään viimeinen esitys!

Rakkaudella lahjaksi?

Miten olisi antaa lahjaksi hetki runojeni parissa -
ensi torstaina 12.5 klo: 19 Lähiöteatterissa Myllypurossa
kevään viimeinen " Tibu live on stage".
Liput: 6 €

Luvassa kaksitoista runoani eri vuosilta ja yksi laulettu osuus.
T E R V E T U L O A

Viimeiset sanani

Kuva: Tibu Borgsten



Kunpa osaisin elää

viimeiseen päivääni - hetkeeni asti

aistit avoimina

sydän tuntevana

jalat tukevasti maassa

mutta unelmoiden suuresti.

Kunpa osaisin elää

iloksi muille - rakastaen,

arjessani kauneutta vaalien

luontoa suojellen

pieniä taikoja - taikoen.

Kunpa osaisin elää

jotta kaikki viimeisimmätkin sanani

olisivat rehellisiä sanoja

elämän kauneudesta

sen haasteellisuudesta huolimatta.

Kaksi sielua kuin yhtä

Kuva: Tibu Borgsten 

Sinä upotat sanasi minuun

kuin ruista ovat - kuten

kämmenesi sormet,

joilla käväiset minussa

kuin hikesi pois pesemässä

keväisissä puroissa - niin 

lemmessä leikkivissä.

Sinä upotat katseesi minuun

kuin ankkuroisit itsesi merellä

hetkeksi aurinkoiselle rannalle,

jossa levähtää - ja unelmoida suuresti.

Sinä katsot sieluani

kuten perhosta, jota et itsellesi vangiksi

halajaa.

Sinä upotat sormesi minuun

ja hukuttaudut hetkeksi tähän hetkeen.

Sanoitta tunnen kuinka piirrät sydämeesi tähtiä,

kuten tähtitaivasta - johon palata taas

kuin yö on mustana.

Niin sinä upotat itseäsi minuun.

Minulla on siivet

Kuva: Tibu Borgsten

Kun lapsoset jättävät kodin

muuttuu se - taas pesäksi.

Hiljaiseksi - pehmeäksi tilaksi

johon voi hukata itsensä,

kun menneet hetket virtaavat

lakkaamatta - kuin valkokankaalla.

Eikä silloin auta kuin pysähtyä.

Pyyhkiä pölyt.

Kuunnella kuinka mustarastas 

yhä laulaa - kuten eilenkin.

Siunattu olkoon hyvä

jota olen yrittänyt lapsilleni antaa.

Lainassa ovat vain minulla olleet - nuo

muistutti ystävä hyvä.

Elämä on hieno matka.

Vaikka nyt itkettääkin pienesti.

Pienistä hetkistä - kuin langanpätkistä

kait löydän uutta - tulevaa

sitä mitä on tarkoitettu tulevaksi - kohdattavaksi.

Osaan kyllä tarttua hetkeen

ja siipeni ovat vahvat -

vaan vielä kun osaisin valita ja rohkaistua

lähteä lentoon!

Erämiehen tytär

Kuva: Tarja Theiss/ Gotlannissa 2014


Ei tiennyt erämies

mitään kasvatuksesta

pienen tyttären saatuaan

kun oli vielä itse keskikasvuinen..

Mutta oli silti pakahtua onneen

tytärtään sylissään kannellen.

Ei tiennyt erämies

miten olla tyttärien kanssa,

 vei kalaan ja puheli miestenkieltä.

Pyydysteli perhosia niityillä

ja käänteli niitä kämmenissään

taitavasti taivaisiin asti.

Ei tiennyt erämies

eronpäivästä -  joka tuli tupaan

juotti tervaa joka kolkkaan

ja teki miehestä epäonnistujan,

joka nousi siivilleen ja lähti

jätti tyttären.

Ei tiennyt erämies

moneen vuosikymmeneen 

miten oli elämän laita - sen tarkoitus.

Ei tiennyt - ei halunnut tietää - kipeää teki.

Ei tiennyt että oli rakastanut tytärtään niin suuresti

että tälle oli kasvanut kaunis sielu

ja eleli isänsä oppien mukaisesti onnellisena metsässä.

Ei tiennyt erämies

tätä.