maanantai 1. tammikuuta 2018

Kun yksinäni vaeltelin


Kuva: Tibu Borgstén


Olenko yksinäinen susi
joka vaeltaa eri vuodenaikojen metsissä
välin ranteet auki ja janoisena
sydän väärällään, tuskissaan
toisin yhtä kysymysmerkkiä koko otus?

Olenko ainut jäljelle jäänyt
poluillaan harhaileva
vielä kysymyksiinsä vastauksia etsivä
jokaista niin kaunista ohikulkevaa
kevään oksaa koskettava sielu -
vai mikä lieneen?

Eikö kukaan muu metsässä
hamuile - tullen vastaan
elämässä, tarinassa
samat kysymykset kämmenissään?
Eikö kukaan enää haaveile
elämänmakuisesta ja rehellisestä elämästä.
Onko kaikki pistetty halvalla peliin
pelimerkeiksi markkinatalouden nimissä?


Minä kävelin tänään
taas itseeni.
Minä itkin 
ja toisaalta olin elämän tuoksusta
sekaisin.
Niin on tämä elämä eteeristä -
ääretöntä hyvyyttään täynnä,
vaikka tuttu polku oli riisuttu
ja puettu ainoastaan valkoisiinsa.

Karuuden keskellä
niin kaunista kaikki
tämä pelkistetty mitättömyys..