Olen kirjoittanut

Olen kirjoittanut vuosia

sudenkorennoista

lohikäärmeestä

ritarista

sekä 

vanhasta kuningattaresta.

Vaan nyt on keisarin vuoro.

Keisarin

jota aluksi pelästyin

suurin tuntein.

Keisarin 

joka osasi laulaa ja kirjoittaa

kaikilla elämän väreillä, mutta

joka eli yksinäistä elämää

kuten keisareilla on tapanaan.

Vaan kuten  saduissa

päädyin mutkien kautta

hänen syleilyynsä,

huoneisiin joissa aika oli kaunista

 mutta pysähtynyttä.

Ja havahduin - 
kuten sen jälkeen 

aamuissani-joissa yhä herään 
hänen suudelmansa-muistot huulillani 
pohtien-miten hän mahtaa voida

ajassa jota ei hallitse,
 huoneissaan - joissa on

turhaa niin 
yksin.

Roolit elämässä

Kuva: Tibu Borgsten

Monet meistä syntyvät tilanteisiin

jotka näkyvät ja vaikuttavat

meissä läpi elämän.

Jotkut syntyvät onnen keskelle

toiset miltei tyhjyyteen.

Elämä ei kuitenkaan ole 

kenellekään - tyhjää täynnä.

Kuten väritön ja hajuton huone.

Vaan se on olotila

johon jokaisen tulisi sisäisesti

vaikuttaa.

Valinnoillamme on merkitys

vaikka emme aina tiedosta sitä.

Monet turhat roolit 

kulkevat kiinni meissä

läpi elämän.

Vanhenemisessa hienointa on

että voi reippaasti keventää

roolivarastoaan, ja

olla vain sitä mitä on.

Tai jopa ehkä - sitä uskaltautuu

vielä hyppäämään uusiin haasteisiin

ja seikkailuihin - jotka vain vahvistavat

ydintä itsessään.

Älkäämme siis jääkö

turhien roolien vangeiksi..

Maaliskuun valaistuminen

Kuva: Tibu Borgsten

Voi, voi Väinämöistä

 Kuva: Tibu Borgsten

Hohoi - vuosisatojen taakse

Ukko jumalalle

minä  huutelen kalliolta

hiukset vapaana

sammalpuku peittonani.

Missä - missä,

on haudattu Jättiläinen,

joka on viisain kaikista elävistä?!

Nyt on Pohjolan tyttärellä hätä

ihmiset seonneet lopullisesti

kadoksissa suorastaan!

Puolukatkin mätänevät 

metsissämme, ja 

Ahtia juotetaan myrkyillä

ja järvenpohjat ovat limasta

kuristuneet.

Mikä avuksi tähän päivään,

jossa Paholainen synnyttää 

päivänvalossakin jo

sokeita, itsekkäitä sekä raakoja

jälkeläisiään?

Ei Pohjolan pienet miehet

riitä enään kaatamaan

kehityksen suuntaa, ja siksi

huudankin avojaloin kalliolla

Ukko Ylijumalaa,

ettei unohda meitä - anna 

paholaiskotkan kynsiin!

Punnerrusleikki

Kuva: Tibu Borgsten

Miten hyvää tekeekään

monen tunnin punnerrusleikki

meille aikuisille, tuo

henkinen heittäytyminen pelokkaanakin

suoraan teatterin tulta kohti.

On nautinto tuntea aidosti

 roolien väliset impulssit,

ja kulkea yhdessä näyttämöllisesti

kohti yhteistä päämäärää.

On suuri nautinto 

kuulla ja tulla kuulluksi.

En voi muuta kuin kiittää

että sain tämän kutsun,

tilaisuuden heittäytyä leikkiin

jossa suurin oppini lienee, ettei

ihmisen pidä koskaan luovuttaa.

Vaan leikkisyyttä pitäisi vaalia

elämässä - ikään katsomatta!

Minä kaipaan

Kuva: Tibu Borgsten

Lisääntyvä valoisuus

saa minut kaipailemaan

syvästi sydämeni kotikoloon,

metsän keskelle

järven äärelle

linnunlauluun..

Lisääntyvä valoisuus

saa varpaani virkeiksi

ja sormenpääni malttamattomaksi,

kun haaveilen 

mökkitouhuiluista

ja hetkistä jolloin vain istun

sydän täyttyneenä onnesta.

Lisääntyvä valoisuus

lupailee hyvää

ja siksi kasvoilleni nousee

lämmin hymy,

sillä tiedän kohta pääseväni

sydämeni kotikoloon

metsän keskelle.

Jaettu hetki - sanaton

Parhaat hetket elämässä

eivät asu sanoissamme,

vaan hetkissä sanattomissa

joissa kohtaamme toisen

ja itsemme - yhdessä.

Katseissa,

hiljaisuuden keskiössä

asuu viisaus

joka terävöittää totuuksia

joita emme voi ohittaa.

Mutta niiden aika tulee

vielä.

Ihmistä ei viedä

eikä rakasteta sanoilla,

vaan sanattomilla teoilla

-  vastaantulemisilla -

joissa rakkaus piirtyy aidosti,

koruttomasti.

Tuon totuuden voimaa 

emme voi unohtaa,

sillä silloin välittäminen

väljähtää, ja rakkaus

lentää pois.

Teiniminälle

Kuva: Tibu Borgsten


Teininä murehdin muiden murheita
räätälöiden yhteen
 särkyneitä sydämiä.
Kevytkenkäisyyden tragedioissa
heijastui rakkauden koko raadollisuus,
joissa ei koskaan etsitty syyllistä
 eikä häviäjää..

Turha luulo,
etteivät nuoret miehet


jo tuolloin osanneet pelata panoksiaan
vapaina uroksina.
Kun pienen kivan illan jälkeen
parhaalle ystävälle
tuli kotiin kukkalähetys - ja kortti;
Kiitos pillusta!

Teiniminäni kasvoi vuosien varrella
aikuiseksi, mutta varaukselliseksi
 miesten suhteen.
Moni katsoi minun olevan kylmä,
kun raadollisuus heijastui liitoissa
joissa ystäväni turvautuivat toisiin liimautuen
aivan liian varhain...

Ja kuitenkin nyt viiskymppisenä
istuvat he kiinni toisissaan
katkerana ja keskenkasvuisina
ja hämmästelevät miten minä
olen kolmen lapsen äiti,
mutta eronnut ja vapaa!

Pyykkipojat auringonvalossa

Kuva: Tibu Borgsten

Aurinko paistoi hetken

nosti muistoja mullasta.

Sai sormenpääni vaeltamaan

pöydällä 

kuin tervehtien 

kaarevaa ja lämmintä 

vatsaasi komeaa.

Pyykkipojat nauroivat kilvan

kun nostelin laulaen

lauseitamme  

torkahtamaan, kuivahtamaan

pölyttyneestä menneestä.

Kaunista
niin kaunista,
on saada pitää

edes muistot sinusta 
lähelläni.

Saada kaartaa itseään

vaikka suppilovahverosopan seurassa

viinin kera tanssien

sydän auki elämälle.

8500 lukukertaa ylittynyt!

Kuva: Tibu Borgsten

Kiitos blogini lukijoille että tänään ylittyi 8500:s lukukerta.

Muistattehan että minuun saa yhteyden:

tiina.borgsten@hotmail.fi

Ruotsinkielinen runoblogini löytyy täältä:

borgstensdikter.blogspot.fi

Mitä itua?

Mitä itua on elämässä

jollemme löydä omaa

kevättämme,

uudelleen ja uudelleen

alituisen muutoksen alta,

kuin hentoa - mutta samalla 

niin  vehreää versoa

joka vain odottelee keveänä

kuten maistuva ja tuoksuva

kahvi tai teehetki

helpottaen odotustamme

ja keventäen unitanssejamme

näyttäen meille polkumme

tuon salaisen ja rakkaan

jossa minä kasvan minuksi

ja sinä sinuksi.

Sudenvuodet

Kun kaikki turha

on kadonnut,

jättänyt ja hävitetty

jää jäljelle vain

oleellinen elämässä.

Tuohon kaikki hyvä,

syvä ja pysyvä piirtyvät.

Karuako katseltavaa?

Mutta sentään rehellisesti totta,

pysyvää ja niin oman näköistä.

Kuka muuta kaipaileekaan?

Sudenvuosissa

on jokaisen helppo hengittää,

levähtää ja löytää taas kadoksissa olleet

jalkansa ja äänensä.

Yhtä suden ulvontaa

neljän seinän sisällä

on aika, joka

jalostaa säröistämme

mitä jalointa kauneutta,

ja tehden myös meistä 

kauniita.

Mitä jos?

Kuva: Tibu Borgsten

Mitä jos sittenkin

uros harha-askelin 

jostakin ilmaantuisi

vielä tontilleni?

Eläinrakkain silminkö

sitä katseellani silittelisin

vai sisällekö asti 

päästäisin?

Mitä olisi

tuolle otukselle vielä 

antaa?

Ehkä aamut ja illat

vierekkäin.

Tuota matkaajaa maksutta

kuuntelisin ja tukisin.

Kultahippusia sen polulle

pienesti ripoittelisin kiitollisuudesta

että eksyi -

uskalsi jäädä.

Sitruunaruohon laulu

Kävelin kadulla Helsingin

korkokengät koputellen maata,

kunnes astuin määränpäähän

ja piilotin varpaani villasukkiin.

Oli aika antautua

eteerisen kosketuksen lumolle.

Antautua hyvälle

ja siirtää oma elämä taka-alalle.

Hetki virtasi hengityksessä

lämpimässä - ajattomasti.

Hoitavan kosketuksen

sisällä sydämeni käännähteli

ja korvani kuuli 

sitruunaruohon laulavan

pehmeyttä minuun.

Hoitavan kosketuksen

voiman ja hyvyyden

voi vain kokea

antautumalla 

vastaanottamaan.

Kiitos eilisestä!

Mistä eilen oli puhe

Kolmen miehen puheet

käyvät yksiin -

yksinäisyydestä johon ovat

itsensä taivuttaneet 

taitavasti.

Kolme elämäntarinaa piirtyy

kartan tavoin eteeni -

jossa kaikkien tallattujen ylämäkien jälkeen 

yhtymäkohtana - vapauden valinta.

Itsensä säilyttämisen tarve,

joka kumpuaa syvältä

ehdoitta ja vahvasti.

Kolme niin suurta

sydäntä ja ihmistä -

herkkyyttä ja luomisvoimaa.

Ovat päättäneet tahoillansa

ettei pistä päätään vadille

rakkauden,

vuotaakseen taas kuiviin!

Ja mitä minä voin tuohon 

naisena sanoa?

Voin ainoastaan kuunnella,

huokailla syvään,

ja toivoa herroille toiveiden täyttymystä

sydänjuuristani asti.

1888

Katselin sanatta

Sinebrychoffin taidemuseossa

pitkään paikoilleni pysähtyneenä

teosta.

Hiilellä ja musteella

kankaalle

tuulen kaatamia puita.

Syvää kuvaa

aarniometsästä.

Mitä nerokkuutta

tässä Shishkin työssä,

jossa värittömäksi riisutun metsän

tuoksu kulkee huoneista toiseen.

Kaikkialla ja  sammaleiden alla olevat

 salat kuiskailivat 
korviini.

Ja niin minä  jäin 

pehmeästi jähmetyin paikoilleni.

 Lumoudun suorastaan 

enkä halunnut jatkaa 

matkaani..

..halusin jättää itseni

ja astua teokseen,

 ikuisesti..

Lomapäivä

Lomapäivällä ei loikoilla,

vaan eletään joka tunti

elämästä suuresti nauttien.

Kuten nyt tänäänkin.

Ensin herättelen kehoani

venytyksin ja pusumuistoin.

Sitten käyn happihypyllä

nuuhkien ilmaa kuten koiranikin.

Sitten nautin aamupalaani rauhassa

aina musiikin kera.

Tänään on yksi pakollinen juttu

mamografia.

Mutta sen jälkeen intialainen

päähieronta.

Sitten taiteilijaprofessorin kanssa

taidenäyttelykierros.

Kuin myös kahvilassa 

moniviivaista keskustelua.

Illalla vaihdan seuraa ja tiedossa

elokuvanautinto.

Missä vaiheessa ehdin syödä jää

nähtäväksi.

Mutta elämyksiä sekä aistikokemuksia

saan ahmia tänään sydämeni täyteen,

kuten

lomapäivillä kuuluukin.

Minä imuroin

Minä imuroin

raivaan riemukkaalla raivolla

villamiehet koloistaan

ja kaikensorttiset esinneellistävät urokset

ja sohvaperunat ulos

ikkunastani!

Minä imuroin

Oopperan tahdittamana

suurta auringonvaloteosta
 seinilleni.
Siinä sen paikka, jossa
käännellä vuorokaudet ja vuodenajat 

ja minut

uuteen aikaan!

Minä imuroin

valittamatta menneistä,

sillä enemmänkin - mistä osaan

 edes haaveilla

odottaa imurini imua.

Metsän keskellä

Metsän keskellä

pysähdyn.

Piirtelen suuria

unelmia sisälleni.

Kuuntelen liikahtamattani

puiden huminaa

ja poimin niiden latvoista

viisaudet mukaani.

Metsän keskellä

erottelen omat polkuni

muiden poluista,

joille minulla ei ole aikaa

eikä aikomustanikaan astua.

Joka askeleellani vahvistun

ja kasvan pituuttani

syvyys suuntaan.

Metsän keskellä

olen jotakin sellaista

joka puhuttelee sydäntäni

muttei piirry vielä kirjaimiksi,

sanoiksi ja lauseiksi.

Mutta sen tiedän

ettei metsä ole koskaan minua pettänyt,

vaan sieltä olen aina voinut pomia

onnellisuutta - itseeni.

Teräviä sanoja

Kuva: Tibu Borgsten


Hyvässä unessa 

huuhtoutuvat hiljalleen

pehmeästi ja kiireittä

terävät sanasi

minusta.

Sormenpäistäni ne päästän

itsestäni lentoon

hengittäen ikuisesti

elämää

kuin salaista tarinaa.

Herättyäni hyvästä

kaarran selkäni nöyryyteen,

sillä tiedän ettei oma

anteeksiantoni riitä

parsimaan yhteen

välimatkaamme.

Sillä niin tulisi sinunkin

vaipua syvään uneen

jotta voisit kulkea vapaana

kaikesta,

ja näkisit itsesi peloitta

etkä kantaisi mukanasi

teräviä sanoja.

Nukuin punaisessa unessa

Kuva: T. Borgsten/ ohjaaja lukuharjoituksissa 21.2.2016

Nukuin punaisessa unessa

kaikki aistini avoimina, ja

pikkuvarpaanikin kilahtelivat 

onnesta - kuten lapsena,

kun yllämme lensi illuusiot

leijoina taivaalla.

Minä olin taas matkalaisena

 mielikuvitusmatkalla,

jossa vuosien takaa tuttu susi

puhcli korviini kummia,

ja tekeytyi hetkessä

koirakoulun  käyneeksi susikoiraksi!

Ja sen pituinen oli 

  lukuharjoituksemme,

jossa jokainen väritti satunäytelmää

sydämellään,

ennenkuin heitti oman

kuperkeikkansa ovella

ja " hupelihei" !

Kymmenen käskyä

Kuva: Tibu Borgsten

Opettele läpi elämäsi olemaan

enemmän korva - kuin suu.

Opettele läpi elämäsi ajattelemaan

miten kannatella aitoa hyvää

pahan sijasta.

Opettele luopumaan 

sen sijaan että tahdot kaikkea.

Opettele tuntemaan itsesi

ja ota vastuu omasta elämästäsi.

Älä milloinkaan unohda kunnioittaa

luontoa ja sen ainutlaatuisuutta,

vaan vaali ja elä sen kanssa sovussa.

Älä kylve katkeruudessa,

vaan ota elämänpolulla olevat epäkohdat

sinulle ojennettuina elämänoppeina vastaan.

Opeta lapset rakastamaan elämää

rakastamalla heitä syvästi, ja

olemalla esimerkillisen avoin

tulevaisuudelle.

Muista että jokainen meistä tekee virheitä

joten ole armollinen itsellesi

kuin myös muille.

Tee läpi elämäsi valintoja

joiden avulla voit ylläpitää edellisiä 

hyvän elämän puroja.

Muista että kaikkein suurinta elämässä

ei ole ulkoinen matkasi - 

vaan sisäinen, joten älä unohda

rakastaa itseäsi päivittäin.

Olen

Kuva: Tibu Borgsten


Olen tutkinut ja pohtinut,

kuunnellut ja katsellut

itseäni.

Olen tullut itseeni,

kävellyt asioissa vastaan

tunnistanut heikkouteni,

ja ottanut hyvät minussa

käyttööni.

Olen vakavasti olemassa!

Kiikun kiitollisuudessa

kylvetän varpaitani ilossa

ja taivutan itseäni nöyryyteen

jossa näen hyvän elämän 

kukkivan.

Olen kaikin tavoin 

tai ainakin leikilläni

edelleen sama pikku Myy

ja Peppi Pitkätossu

unelmieni isälle,
 miehille.

Sitä minä olen

koko  sydämelläni sekä järjelläni

naisena, äitinä, opettajana

sekä luovana kirjoittajana.

Säröt meissä

Kuin puun karnaan

kaivautuneena,

ovat suolaiset itkumme

juosseet puroina juovissa

joita myös kasvoillamme kannamme.

Niin pysähtyneissä hetkissä

syvissä,

kuin järven uomenissa

kohtaamme kännekohdat

ja kasvomme 

henkäyksissä jotka miltei vie

kaiken hetkeksi mennessään.

Riisuttuina ja sanoitta

tunnemme kun elämää kulkee

läpi sydämen.

Tekee tietä toiseen suuntaan

jonne emme vielä kykene astua.

Mutta kaiken jälkeen

saappaat jaloissasi

voit vielä jonakin päivänä

katsoa itseäsi peiliin

ja todeta; että

kyllä säröt meissä jokaisessa

juuri tekevät useasta kauniin

ja syvästi rakastettavan!

8000:s lukukerta - ylittynyt!

Kuva: Tibu Borgsten

Tänään  on ylittynyt blogini 8000:s lukukerta!

Lämmin kiitos siitä.

Runoterveisin: Tibu Borgsten

tiina.borgsten@hotmail.fi

Ajattelijan alla

Kurkistin hetkeen

jossa suudelma kohtasi toisen ihmisen 
vuonna 1889 - Rodinin kehossa,
kuin teoksessa - valettuna

pronssiin.

Kuin kulkeneena lävitse
aikakausien,
pysähtyneenä nyt hetkeen,

kuin osana - jumalallista näytelmää,

 tänne Pohjolaan.

Vaan mitä me tuosta ymmärrämme?

Ymmärrämmekö lainkaan -
tai mitään tuosta
hetken ainutlaatuisuudesta?

Näemmekö tuota 

kaunista kuolematonta

eroottisuutta -
miehen ja naisen välillä ?

Jättääkö Rodin jälkensä meihin

nostaessaan alastonta naista -

alastoman miehen voimin

rintakehälleen -
kuin kehräävää kissaa?

Ajatella, että yksi ainut mies

on riittänyt tuon illuusion kuvaamiseen!

Tuo mies, joka luopui rakkaastaan

taiteensa - happensa vuoksi.

Ja silti - tuo samainen mies

rakastui uudelleen,

saaden  nauttia avioliitostaan 16 vuorokautta

ennenkuin rakastettu kuoli..

ja Rodin itse alle vuoden sen jälkeen

myös itse..

Ethän vaan rakastu minuun, ethän?

Elämä on yksi rakkaudellinen matka.

Rakkautta on kaikkialla
vaikka se  valuisikin -
kuin hiekka
käsistämme.

Rakkaus on suurin opettajamme.
Viisaus joka asuu sisimmässämme
ei koskaan pysähdy -
tai ole valmis, vaan se
kasvaa.

Siksi pyydänkin;
Ethän vaan rakastu minuun?
Sillä jos et kuule omaa
sisäistä ääntäsi -
miten voisitkaan koskaan kuulla
minua 
tai saada rakkautta
kestämään?

Minä lennän jo keväässä

Kuva: Tibu Borgsten

Vielä kun maa on valkoisena
ja narahtelee allani -
askel askelelta,
ja vielä kun kuulen talven
temppelikellojen soivan kaukaa..
Silloin ponkaisen itseni irti
ja lähden jo lentoon.

Lentoon on lähdettävä minun
aikaisin -
ottaakseni paikkani keväässä,
löytääkseni, nähdäkseni sen käännös,
jossa se paljastaa kasvonsa.
Jossa se suutelee maata
ja kuiskaa kaikelle elävälle
rakkauttaan.

Rakkauttaan jossa minäkin
kylven -
ja havahdun muistamaan,
että elämä maan päällä
on vain lyhyt matka -
henkiseen matkaani verrattuna.

Ja niin minä lennän
taas keväässä -
siivet tuntien selässäni..

Minä tulisin

Tusinan verran

jo ohitseni karanneita,

ohitseni ajassa juokseneita vuosia

ja karkauspäiviä.

Vaan tämä yksi - ja ainut

on pysähtynyt eteeni.

Siinä se seisoo

almanakassani.

Lähestyen - kuin minua mittaillen.

Vaan kyllä minä meinaan hypähtää

kuin kynnyksen yli,

huumoriin vedoten..

Silläkin uhalla

että ensimmäistä kertaa

nimittelisin itseäni rakkaudessa

pelkuriksi.

Sillä eikö rakkauden tule olla

kaksisuuntaista aaltoilua?

Monisävyistä viivaa 

puhtaalla kankaalla?

Mutta jos tämä kaikki

roikkuisi ilmassa toisin,

ja olisi vain minusta kiinni

niin ilmestyisin yllättäen

ovellesi..

Enkä antaisi enää yhtäkään päivää

yhtäkään henkäystä sinussa - sinusta

pois.

Vaan tulisin peläten - mutta tulisin silti

ja kosisin sinua - aivan tosissani!

Leivoslapion tarina

Kuva: Tibu Borgsten


Olin luvannut sinulle

kertoa leivoslapion tarinan.

Tuon esineen - joka kulkee

kädestä käteen - elämämme hetkissä

suurissa.

Sanatta se on nähnyt

suolaisimmat kyyneleeni

herkimmät hetkeni.

Poikaisieni kätösten kasvun

vapisivien vanhusten pois lennon.

Sanatta on se kaiken - nähnyt.

Se on kulkenut minulle ystävältä

joka kulki aina vierelläni

vastoinkäymiset jakaen

ylämäet minua ylöspäin  tuuppien.

Ahkeruuteen minua aina ohjaten,

ilonisiemenet kanssani jakaen - 

suuresti niille nauraen.

Kun pidän tätä leivoslapiota kädessäni

sanatta,

nostattaa se minua ystävän lailla.

Saa uskomaan kerta toisensa jälkeen,

että ahkeruus ja nöyryys elämässä

kovankin onnen voittaa..