Kun kurjet lentävät ylitsemme

kuin mustat kolmiot sinisyyden ylitse,

kohti ääretöntä aurinkoa ja sitruunan keltaisia niittyjä..

Silloin tunnen miltä elämä maistuu.

Ja kun sade jatkaa valumistaan - alas taivaalta

pisara pisaralta - soiden joka kadun kulmassa

läpi harmauden ja kiillotettujen korkokenkien

sekä tyhjältä näyttävillä kasvoillasi..

Silloin elämän harmaus tekee tuttavuutta kanssani.

Mutta sisälläni kannan aina kevättä.

Rinnassani laulakoon mustarastas

avautukoon vuokot aamu toisensa jälkeen.

Äläkä sinä tule enää paljain jaloin vierelleni

puhumaan rakkaudesta, jota et kuitenkaan

voi sydämessäsi tuntea.