Kysyn tuulilta
jotka puhaltavat kattojemme ylitse
miksemme voisi oppia luottamaan
olemaan yhtä - eikä kuten kaksi
käheä äänistä varista
toisillemme?
Kysyn tuulilta
jotka puhaltavat - taivuttaen puiden latvoja
ettekö voisi taivuttaa hellästi - meitäkin
kiinni toisiinsa - tuhkanharmaudesta viis!
Vai pitääkö tämän käheyden ja
vaeltamisen - vielä jatkua pitkään?
Vielä rohkenen kysyä
ennenkuin aurinko laskeutuu horisontin taa
eikö hän tiedä että on ikkunani,
on peilini, oveni, polkuni sekä
suuri elämän aarteeni?
Voi meitä kahta
varista - joista vain toinen istuu
jo ikkunanlaudallasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti