Paljasjalkainen rääkäle

Kuva: Tibu Borgstén


Olo kuin - koppakuoriaisella

roihuavaa ilmaa 

kuin sokaisevaa hiekkaa

pyörii kantapäistä ylös -

ja ilmaan, kaikkialle

liehuavan leninkini

turkoisuuden ali ja yli

ja lävistäen sydämeni.

Minä olen pieni

rääkälekkö -

siitä päivästä lähtien

kun isäni allekirjoitti

noitamaisen virren,

jonka mukaan akka

nyt tanssittaa koko sukua

julmin kuuluvin naurahduksin

jotka kaikuvat kauas

kylmiä kallioita pitkin

aina isäni lammikolle asti

myrkyttäen sen.

Minä seison

varpaat mustassa mullassa

ja annan tästä päivästä alkaen

hiukseni kasvaa - 

vaikka maailman äärin asti.

Minä voin tyytyä osaani

laulella rääkäleenäkin

siitä mikä on kaunista

mikä on oikeudenmukaista

ja muistuttaa pieniä ja suuria -

siitä mikä elämässä on tärkeintä!

Se jokin -

jotta ei se julminkaan olento

voi sinulta varastaa.

Se jokin - joka kantaa 
ja joka antaa toivoa

kuin rovion keskeltä nousevaa
elämänlankaa kerättäväksi
 jäisiinkin sormenpäihin
ja sirpaleina olevaan sydämeesi.

Ethän sinäkään luovuta!?
Sillä sisäinen side
jota rakkaudeksi kutsutaan
 kantaa, kannattelee ja voittaa

- pahansuopaisuudet -

kunhan jaksat vielä uskoa,

ja kuunnella sydäntäsi..

sinä paljasjalkainen olento

kuten minäkin -
paljasjalkainen rääkäle.