Kohti kesää - unelmoiden.

Kuva: Tibu Borgstén

Kesän kynnyksellä

tyttö minussa heräilee taas hymyssä suin.

Huomaan vilkuilevani ympärilleni

iloiten pienimmistäkin kesän merkeistä,

ja tunnen kuinka aamuhetkinä olisin

jotenkin - osa tuota niin kaunista luontoa.

Auringon kanssa painin 

simpparit päällä musiikkia kuunnellen

rättiä kädessäni heilutellen, joka nurkan,

ikkunan ja sieluni kolonkin kierrellen.

Sillä nyt on taas se aika

jolloin tempaista irti kaikesta turhasta,

tampata pihalle kaikki surunkin muruset.

Sitten voin jo huokaista, ja
koiraani loputtomasti pusutella

kunnes multaan sormeni upotan.

Näin pysähdyn hetkeen ja hengittelen.

Juon kahvin ulkosalla kirjaa kädessäni käännellen.

Eikä mikään estä enää minua

pujahtamasta kesäiseen mekkooni,

tai ottamasta tanssinaskelia itsekseni.

Ja vielä tärkein!

Lapsenlailla kirjoittelen
ja unelmoin suuresti.

Sillä ilman pilvenhattaroihin asti kurkoittelua

ei tästäkään kesästä tulisi oman näköiseni

tai läheskään niin onnellinen
kuin mitä jokainen kesä voi jokaiselle
olla ja antaa.