Minä katselen kiviä

Kuva: Tibu Borgstén

Minä katselen kiviä.

Minä kuuntelen

kuin odottaen - että

ne puhuisivat ja kertoisivat miksi

osa minusta on pysähtynyt?

Minä kuljeskelen pysähdyksissäni

pehmeän kosteassa sumussa

joka syleilee ihoani kuin lasta

jolta on pudonnut vaatteet

jotka ovat lentäneet 
tuulen mukana

aina taivaaseen asti.

Ja sinne on myös osa minusta

huomaamattani lentänyt.

Kertoisiko joku

kasvanko takaisin - omaan mittaani

tämänkin surun jälkeen?

Onko mahdollista, että

minusta tulisi vielä joskus
yhtä kaunis ja rohkea,

vai kuihdunko jo pois?

Sillä näen ympärilläni hymyn kukkia

mutta olen kadottanut oman taitoni -

hymyillä.

Minä katselen kiviä.

Minä katselen niitä.

Minä odotan, 

minä odottelen
että ne puhuisivat

minulle.