Mustavalkoisia hetkiä ja huokaisu

Kuva: Tibu Borgstén


Kuin kaksi lasta 
askellamme - rinnakkain
neljäkymmentäkahdeksan porrasta

käsi kädessä - ylöspäin,

henkäyksiä täynnä oleviin

huoneisiin.

Ja niin samanaikaisesti
ylitämme kynnyksen
mustavalkoiseen menneeseen  
särkemättä hiljaisuutta, 
jossa sanattomat tarinat 
katselevat meitä 
joka seinällä.  

 Luomoutuneina vaellamme 
välin pysähtyneinä - välin jähmettyneinä

edessämme avautuvien teosten äärettömään,
 ajattomaan kauneuteen. 

Enkä mahda sille mitään,
että jään kaipaamaan ja pohtimaan
milloin ja minne hävisi tuo kaikki? 
Ihmisten välinen lämpö ja nöyryys,
sydämenviisaus
maan päältä? 

Mutta astelessamme takaisin
sateista katua pitkin 
tartut käteeni - ja huokaisen.
Juuri siinä kohtaan 
tunnen kuinka sydämessäni soi
soittorasian lailla - ja tunnen
suurta kiitollisuutta sinusta..
ja huomaan elämän olevan
niin kaunista.