Kuva: Tibu Borgstén
Jätin ikkunan auki
yöksi,
jotta unet astuisivat sisälle.
Ei riittänyt tuuli
tuudittamaan minua uneen,
mutta unelmat.
Kaikki minussa
tuntee ja kuulee,
nukkuessakin.
En tunnistanut tuota
kuiskijaa,
mutta ostin herättyäni
leijan.
Se odottaa
jotakin tai jotakuta
eteisessäni.
Käänteleekö aika jo
minua,
kultaako se menneet
ja lapsuuteni?
Siksikö tuo leija,
avoin ikkuna
ja vielä hetken riittämätön
tuuli?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti