Rakkaus - ainainen ihmetys

Tunnustelen oloani

samalla kun vieritän ja kierrän kesää

sekä niin tuoksuvaa, kuivaa heinää sormenpäilläni 

kurkistellen sielunmaisemaani

johon ilmestyi kuin tyhjästä uusi puu.

Läikyn yli

ja hörhöilen ympäriinsä

kun jokin lämmin ja levollinen kulkee sisälläni

 kuiskaillen sieluni seinille kieltämiäni sanoja

istutellen jopa rakkauden hippusia arkeeni.

Jaksaisinko enää rakastua

kun elämä on harmoonista ilmankin?

Totuutta en voi kiertää tai kieltää itseltäni

sitä, ettenkö olisi värähdellyt seurassasi

ja melkein hukkunut silmiisi

jaetussa katseessa, läsnäolossa ja hengenvedossa.

Selviänkö tästä hengissä?
Sinäkö olet elämäni puu 
jonka oksia saan ihailla
ja jonka juurilla voin levähtää
ja nähdä vain kauniita unia?