Kuva: Tibu Borgstén
Aallot löivät rantaan
sumuisena aamuna, jolloin
lintuaurat liukuivat kauniisti taivaalla.
Ja siinä kohtaan -
minä heräsin hitaasti,
kunnes muistin
mikä päivä tänään oli!
Aamuisen usvan keskeltä
keltaiset kukkaset huutelivat
minulle niittykeijujen äänillä:
Poimi meidät mukaasi!
Ja niin minä poimin.
Sen tehtyäni taivas selkeni
ja lämmintä auringonvaloa valui
koko päivän verran maankamaralle,
jossa aallot löivät yhä rantaan ja
lintuaurat liikkuivat kiirehtien taivaalla.
Jossakin siinä välissä
tapasin sinut -
vai tapasitko sinä minut?
Ja niin kauniin tapaamisemme jälkeen
luonto jatkoi vaeltamistaan - kuten ennen.
Ja sinä sen mukana.
Enkä vielä illallakaan
pimeän jo tullen -
kunnellessani kuinka linnut lentelivät yllä
tiennyt ajatuksiesi osoitetta.
Olitko sinäkin -
kuin henkisen muuton
edessä?
Ehkä yö tietää kuiskata
sinulle -
avautuuko tästä jotakin?
Vai tulisiko sinun kaivaa tämä kaikki
maahan -
kuin mustaan multaan ikään,
ennen niin valkoisen ja puhtaan
lumen ja jään tuloa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti