Välitilassa

Kuva: Tibu Borgsten

Olen jäänyt kiinni

välitilaan -

jossa ei ole ikkunaa,

josta valo pilkistäisi 

tai ilma vaihtuisi.

Ajatukseni harhailevat

siellä täällä -  kelluen

vailla päämäärää.

Olen pysähtynyt

kuin kello.

Otan päivän kerrallaan.

Hengitän tyhjää ilmaa.

Odottelen sieluani - saapuvaksi

matkaltaan josta ei ole palannut.

Olen pelkkä kuori -

ilman sitä.

Olen ja odotan

välitilassani - valoa,

ja matkani jatkamista.

Luottavaisin mielin hengitän

ja odotan.

Minulla ei ole sanoja

Kuva: Tibu Borgsten

Minulla ei ole sanoja

tälle kauneudelle, joka

elämänvirrassa virtaa 

niin hiljaa.

Minulla ei ole sanoja

kun kohtaan tyhjyyden,
joka kaikuu syvyyttään
ihmissydämissä.

Minulle ei ole sanoja
joilla kiittää kaikesta
mitä elämä on eteeni tuonut
ja mitä olen saanut kokea.

Minulla ei ole sanoja
joilla korjata säröjä, jotka
tekevät meistä niin kauniita.
Mutta minulla on vahva tahtoni
unelmoida asiat kuntoon
ajallaan.

Maanantaille

Kuva: Tibu Borgsten

Pikkuisista yksityiskohdista

minä virkkaan itselleni

elämän räsymattoa

jolla lentää.

Mustikkahameessani

käpyjen ja risujen pominta on

vähintäänkin hyödyllistä terapiaa.

Ulkoilmassa tuuletan

suurten miesten - isot puheet

luottamuksellisesti pois 

reviiriltäni.

Kyllä koiran rapsutus

ja pusupaussit

pitävät minut kiinni 

aidossa elämässä - 

jossa ei turhilla leveillä.

Mutta nauretaan

makoisasti ja pistetään

sydäntä suuresti peliin!

Sama pipo päässä

Jotkut asiat

eivät nähtävästi muutu

metsämiehellä

kun sama pipo - ja sen alla

vuosikymmeniä - samat ajatuksien

rattaat.

Minkäs siis teet?

Kuuntelet ja nyökyttelet

ja keräät pistävää kiukkua..

Eikös tuo ikinä opi?

Eikö meinaa uskaltaa

itse lähteä metsää kauemmaksi

elämän totuuksia tarkastelemaan.

Vaan eipä taida..

Onko puiden syy että ei -

ei muuta kun on vaan..

On ja on.

Huokailee ja puhelee

 miten mukavaa elämä voisi olla..

Vaan ei nosta havustakaan,

jotta jokin muuttuisi.

Metsämiehellä kun näyttää

sama pipo kulkevan päässä

hautaan asti.

Valkoiset ruusut pöydälläni

Valkoiset ruusut maljakossa 

maalailevat mielikuviini eilisen aamun

 jossa talvi kääntyi kevääksi.

Kun tuuli puhalteli yli ikkunalaudan

ja lokit kirkuivat jo herättääkseen minut

hetkeen jossa

tunsin alastoman kehosi ja lämpimän

kätesi kevyeenä kädessäni.

Koko huone oli täyttynyt

henkäisyistämme,

joita lakaisukone ulkona

raitiovaunujen äänten kanssa imuroi

kilvan - kuin rakkautta konsanaan..

Vaan ei meillä ollut sanoja

toisillemme - siltoja kylläkin.

Siltoja joita pitkin nousta korkealle

ja häivyttää arki kauas.

Lopuksi ojensit nuo ruusut.

Niitä nyt katselen hiljaa

kiitollisin mielin.

Kiitos.

Abrakadabra

Kuva: Tibu Borgsten

Kun yö laskeutuu

kuu hohtaa, ja
puiden pitkät varjot laskeutuvat

jäälle - kierrän vielä hetken -

itseäni 

hiljaisuuden sylissä.

Abrakadabra..

Ja kun on oikea hetki

käväisen ulkona - noudan,
ja asetan sen paistotikkuuni.

Sitten istahdan ja

Abrakadabra..

 Hitaasti sitä siinä kypsyttelen.

Odottelen, tuoksuttelen ja katselen

kuin urosta haluttavaa.

Saapi kerran poksahdellakin

ennenkuin on oikea aika;

Abrakadabra..

Pian herkuttelen ja hemmottelen

hitaasti - nuolen tulisen sinapin

moneen kertaan lisään -
ja taas herkuttelen,

kuin noita-akka vahvaa intohimoa

täynnä.

Abrakadabra..

Miten ihania ovatkaan

nämä urokset jotka kärventyvät

tulessa tahtooni ja taipuvat hitaasti

etenevään nautintoon kanssani.
Abrakadabra..

Kiiltokuviani

Kuva: Tibu Borgsten


Pyykit ulkona pyykkinarulla
Hiljaiset hiekkatiet
Varjot mäntymetsän
Unohdettu emalimuki

Taivashattarat
Vanhan kaupungin katukivet
Suvivirsi
Harja ja kihveli
Neppisauto

Merirosvorahat
Talonmies
Käsin kirjoitetut kirjeet
Patteriradio
Tarzan