5000:n lukukerta rikki, kiitos

Kuva: Heikki Toivanen

KIITOS blogini lukijoille siitä, että nyt on mennyt 5000:nen lukukerran raja rikki.

Koska blogini ei ole vielä edes vuotta vanha olen todella tyytyväinen sekä kiitollinen

uskomattoman uskollisille lukijoilleni.

K i i t o s   t e i l l e !

Lumooja Goes Puisto sana/runotaide tapahtuma

Kuva: Tibu Borgstén

Sana/ runotaidetta ilmaiseksi Alppipuistossa Helsingissä tarjolla, katso linkki:)

Laulan Susan Vegania livenä ja esitän runoni; Saunavihta sekä Lärarummet, tervetuloa:)

https://www.facebook.com/events/393047884217555/

Päivin ja öin

Kuva: Tibu Borgstén

Kun muut nukkuvat

ja sielumme tanssivat vapaina

toisiaan ehdoitta syleillen,

katselen kattoa kuin lapsi.

Sanoitta - lauseitta tunnistan

sielut niin menneestä kuin päivästä

ennen yötä.

Niin kauniit ja vilpittömät

ovat tuonpuoleisten kevyeet askeleet

jotka syleilevät meitä jokaista

täällä elävää.

Ja kun vihdoin nukahdan

sydämessäni soi - mitä kaunein kuulemani.

Niin käy yö toisensa jälkeen

ja käsiini jää hippusia yöstä,

joita vaalin päivisin 
kuin kalleimpia aarteitani.

Niin minusta on tullut minä.

Lapsi, joka edelleen katselee
ja kuullostelee kattoa 

päivin ja öin.

    

Olipa kerran

Kuva: Tibu Borgstén

Olipa kerran kevät

jolloin tähdet tuikkivat vielä taivaalla

ja puutarhan puihin aukesivat kukat

vain hetkiä ennen sitä hetkeä

kun sirkat aloittavat soittonsa,

ja polulleni astui mies.

Mies kertoi kävelleensä jalkaisin

aina Japanin auringon alta asti.

Hän linkkasi toista jalkaansa

ja pyöritteli hellästi ohuita hiuksiaan.

Siinä hän katseli minua ystävällisesti

terävästi silitetyssä paidassaan.

Hymy kasvoillaan hän kertoi

kahdesta kauniista tyttärestään,

joista toinen oli veistetty puusta

ja toinen valettu juoksevasta lähteestä,

sekä taaksen jättämästään koirasta

ja vaimostaan, joka

karkasi toisen miehen matkaan.

Sitten mies katsoi kuuta

ja näki siinä auringon.

Hän puheli hetken itsekseen,

unelmoi punaisesta auringosta

jonka alla makoilla makoisasti.

Ja kaiken lopuksi 

hän unelmoi naisesta - kuten 

kaikki yksinäiset miehet unelmoivat.

Kuljettuaan hetken kanssani hiljaa

hän kääntyi ja ojenteli itseään

lohikäärmeen lailla, joka

ryhtyisi pelaamaan kiinanshakkia kanssani.

Ja niin ilmassa roihusi tulenliekit,

joilla tämä minua kärvensi.

Vaan kuinkas ollakkaan

kun huomasi; etten olekkaan 

mikään paperinukke?

Tuolloin uho muuttui 

ja tomun keskellä pieni poika kiukustui,

ja mies kiemurteli edessäni kuin toukka,

joka kaipasi jo kauan kuollutta äitään.

Sellainen oli kohtaaminen

kun alla  - joka Japanissa kuultaa,  

kun tähdet tuikkivat taivaalla,

ja puutarhan puihin aukesivat kukat.

Vielä hetken ennen kuin

sirkat aloittivat soittonsa

uuden aamun sarastaessa.

Kuin lintu

Kuva: Tibu Borgstén

Lensitkö kuin lintu

taivaalta - elämääni?

Eksyneenä ja siipirikkona

noukit kädestäni elämäni siemeniä.

Istuit vierelläni sanatta

jokaista sanaani tuumaillen,

välin omiin mietteiseesi huomaamattani

laskeutuen.

Niin kauniin harmaana

loistivat illat - eikä aikaakaan, 

kun majakat antoivat merkkinsä

ristiin rastiin puhaltavasta myrskystä,

joka jo sai siipesi kaipaamaan

vapauttasi.

Ja niin sade kastoi meidät.

Minä nostin kasvoni sille, 

jotta se puhdistaisi kaiken.

Sinä nostelit siipiäsi, ja 

ukkonenkin jyrisi pyynnöstäsi.

Ehkä olit vain matkalla

kuten linnut taivaalla,

ja minä sain silitellä sinua

kuin harmaapäätä,

joka oli laskeutunut hetkeksi
luokseni taivaasta.   

Kiitos palautteesta

Kuva: Tibu Borgstén

K I I T O S    L Ä M M I T T Ä V Ä S T Ä    P A L A U T T E E S T A 

Olen ollut lomalla ja siksi en päivitä sivujani, mutta kiitos sähköpostiini

tulleista viesteistä. Olen hirmun kiitollinen jokaisesta viestistä, ja vastaan

jokaiseen. Erityisen ilahduttavaa oli saada tätä kautta palautetta näyttelyyni

joka päättyi juuri Kokkolassa :)

Minuun saa siis edelleen yhteyden näin:

tiina.borgsten@hotmail.fi

Aamuisin.

Kuva; Tibu Borgstén

Aamuisin 

kun olet vielä unessa, 

aurinko värjää taivaalle

uuden luomuksensa

ja hymyilee.

Ja kun heräät

näetkö edes sitä,

vai upotatko itsesi

samoihin sanomalehtiin?

Ohitatko tämänkin päivän

tarttumatta sen sanomaan,

pysähymättä kysymään;

kuka olet ja miksi?

Samoihin vaatteisiin ja

elämäsi tarinoihin pukeutuneena

kävelet kuin eksynyt ihminen

oma varjo seuranasi.

Mutta niin saat kulkea

kunnes kohotat katseesi taivaalle

ja oivallat miten oletkin osa

tuota niin keltaista ja rakastavaa

aurinkokuntaa.

Mikä mättää?

Kuva: Tibu Borgstén

Annas olla kun arvaan:
Karkaileeko hän vastuutaan kuin koira?
Katsooko peilikuvaansa kuin nuori kolli?
Haukkuuko sulle kun on itsellä arka paikka?
Pölytteleekö vanhaa turkkiaan, vain jotta hoksaisit
hoivata tätä aikuista ilmestystä?
Tuttu juttu kuules.

Ei elämä ole sitä varten, 
että kun lapset lentävät pesästä
niin huushollissa hyörii ulkoisesti niin uusi
ja uljas ilmestys, mikä on samaa vanhaa täynnä.
Mikä tässä elämässä oikein mättää?
Pitäisikö tosiaan taas kaikki asiat toiselle avata
ja opettaa?

Eikö sitten millään se toinen voisi jo olla oppinut?
Eikö se voisi olla elämäänsä jo tyytyväinen?
Voisiko se edes hetkeksi vaan pysähtyä - ja hengittää,
vai pitääkö sen todella juosta,
pitääkö sen kurkotella taivaita
ja unelmoida ferrarista
yhä kuten pikkupoika?

Kuin rikkinäinen pyörä..

Kuva: Tibu Borgstén

Kuin rikkinäisellä polkupyörällä
on oloni - sanojesi jälkeen.
Kovan nousun aikana
avautuivat kauniit maisemat,
ja levähdyspaikalla sain levähtää.
Mutta nyt haluan ympärilleni
yksinäisyyttä ja hiljaisuutta,
jossa voin kerätä itseni taas kokoon.
Pumpata pyöräni täyteen kevyttä ilmaa.

En ole niitä ihmisiä
joilla ei ole jarruja.
Enkä niitä - joita voi huvikseen potkia
kun itsellä on kiviä kengissä.
Sen opetuksen olen jo oppinut,
kantapään kautta.
 Mutta pian on uusi aamu
ja voin taas hyvillä mielin 
jatkaa matkaani.

Sielunpeili

Kuva: Tibu Borgstén

Kaikki olemme yhtä -

samaa toisillemme.

Olemme ikkunoita,

ovia ja sielunpeilejä.

Jotkut ovat vaeltaneet pitkään,

toiset etsivät kurssiaan

ja osa elää ensimmäistä

aamuaan.

Yhtä olemme - vaikka näkisit

minussa vain varjoja,

etkä kuulisi mitä olen yrittänyt

sinulle kertoa.

Sillä samalla matkalla

olemme kaikki.

Jotkut vain ovina -

toiset ikkunoita

 ja osa sielunpeileinä. 

Miksi siis suljet ovia?
Miksi et rohkenisi kurkistaa
uusiin sielunmaisemiin?
Miksi et astusi uuteen aikaan
ja vihdoinkin - omaan keskustaasi?