lauantai 19. elokuuta 2017

Härligt, härligt - härligt!


Foto: Tibu Borgstén



Härligt, härligt - härligt
att få gå lugnt
bland färgrika, glada springade fötter
att få andas in
bland ivriga, energifulla barn.

Härligt, härligt - härligt
att stå mitt i
klassen med ungar av varje slag
och att se och höra
på varje individ.

Härligt, härligt - härligt
att senare ta sig en tupplur
och ligga i tystnaden med regndropparna
som dansar 
och påminner om ens lyckliga barndom.



tiistai 8. elokuuta 2017

Runojani Taiteiden Yönä 2017 mm:


http://www.helsinginjuhlaviikot.fi/taiteidenyo/ohjelma/ihanat-naiset-sydansavelin/

Hiljaiset Tanssit - matkan päättäminen


Kuva: Tibu Borgstén



Maljan me nostimme yhdessä
toisillemme sekä hienolle kokemuksellemme,
matkalle - jonka jokainen oli kokenut
omalla tavallaan ja itsessään.

Minä kuuntelin korvat suurina
miten muut sanoittivat kokemuksiaan.
Minä janosin suorastaan tietoa
tätä kaikkea enemmän saatavaksi..

Hiljaiset Tanssit näyttämökuvaa purettiin
kuin purjeita merellä - liukuivat sen osat
ja rakenteet omiin kasoihinsa ja laatikkoihin.
Kaikkea siirrettiin paikoilleen kunnioituksella
ehkä myös hieman hyvästellen?

Gallerian ovi lukittiin.
Pieni seurue jatkoi matkaansa yhdessä
vielä kynttiläillalliselle.
Ilmassa hengitti rakkaus taiteeseen
ja osalla suuret haaveet.

Minä tunsin suurta onnea
mutta miksi?
Minä oivalsin että sanat
olivat vieneet ja herätelleet minua
sekä sisäistä tanssiani enemmän kuin musiikki.
Olen ehkä oikealla polulla - kun
kirjoitan?

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Hiljaiset Tanssit - matkan osa XI


Kuva: Tibu Borgstén


Loppuuko kaikki hyvä aikanaan?
Minä hengitin hetken itsekseni
sitten raotin silmäni.
Tuuli suorastaan syleili minua
kun Gallerian ovi avautui.

Ulkona olevat hymyilivät.
Suorastaan huokailivat helpotuksesta
puolestani.
Minä en tiennyt miksi...

Minä kokosin itseni 
pala palalta samaksi itsekseni
mitä olin ollut ennen..
Olo oli kuin olisin käynyt kuussa.

Minä irrotin luurit irti tukastani
kiitin yleisöä ja vaihdoin muutaman sanan.
Sitten jatkoin matkaani
kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan
kahvilaan.

Minä istuin ja olin.
Minulla oli lämmin olo
hieman tyhjäkin.
Päätin lähteä kotiin
mutta sitä ennen haluan nähdä
kuinka minun jälkeeni esiintyvä
tanssii.

Näin 
että hänkin oli jättänyt kuorensa
Gallerian ulkopuolelle.
Miten kaunista - ajattelin.

Hiljaiset Tanssit - matkan osa X


Kuva: Tibu Borgstén


Musiikki tulvi sisälleni
ja sai minut unohtamaan itseni.
Minun oli helppo olla
oli helppoa antautua sen vietäväksi.

Mielikuvat, tunteet ja keho
kuin yhtä suurta tarinaa.
Taas hävisi aika
ja välillä tuli seinät vastaan
mutta ilman kolhuja.

Minä antauduin.
Minä uin
siinä luovassa tilassa.
Minä hengitin sisälleni 
sellaista virtaa  - ettei sitä kaikkialta löydy.

Vapaana ihminen on suurempi
kuin mitä muuten onkaan.
Minulla oli mustat varsikäsineet
jotka estivät sormieni ihon hengittämisen
siksi poskilleni nousi punahkoa
jonka tunsin.

Kuka se oli ja mistä syystä
joka piirsi suuren sydämen 
ja kirjoitti nimesi ilmaan..
Minäkö?

Minä nautin jokaisesta hetkestäni
jolloin sain tanssia 
sielun syvyyksistäni asti.

Hiljaiset Tanssit - matkan osa VIIII


Kuva: Tibu Borgstén



Vaihdoin vaatteet lennossa
peitin haavoittavuuteni mustalla
luomikynällä.
Piirsin oksan, jossa kaksi lehteä
ehkä jonkin uuden alun 
toiveesta.

Laitoin jalkaani sinun antamat kengät
jotta olisit lähelläni
vaikka et sitä tietystikkään ole.
Mutta minä lähdin nyt kohti uutta.

Suuta kuivasi niin
piti ostaa puolukkapunajuurijuomaa
sitten astelin Gallerian läheisyyteen.
Edellinen tanssija tanssi
kauniisti ja sulavasti sekä rehellisesti.
Siitä tuli hyvä olo
ja sisälläni kehräsin kuin kissa.

Minä revin tukkaani
sinne - tänne
kun kiinnitin kuulokkeet.
Minä olin valmis
mutta toki hieman kaikesta jännittynyt.

Minä astuin tyhjään huoneeseen
jossa edellisen lämpö vielä asui..
Minä hengitin lämmintä
ihmiseltä tuoksuvaa ilmaa sisälleni
ja odotin musiikin alkua.



lauantai 5. elokuuta 2017

Hiljaiset Tanssit - matkan osa VIII


Kuva: Tibu Borgstén


Unesta heräsin
suukkotulvaan,
jonka vierelläni lämpimästi makaava
koira - tarjoili.

Kuka minä olen?
Olenko ihminen jolla on sielu
vaiko Sielu ihmisen kehossa?
Minä nousin hiljaisuuteen
jota niin rakastan.
Astuimme ulos aamulenkille.

Pian saan kokea Hiljaiset Tanssit.
Kaurapuuroa ja kahvia vatsaan
ja ehkä voimaksi myös muutama
mustaviinimarja marjapensaasta.

Mitä päälle?
Taivas on harmaa
siellä ei ole Cumuluksia kuiskailemassa
tai keventämässä odotustani.

Kuuntelen hiljaisesti kitaran soittoa
ja virittäydyn lähtöön.
Yölläkin on yleisöä riittänyt
Gallerian takana - miten koskettavaa.

Minä teen matkani yksin tanssien,
laitan toki avoimen muistokirjan esille
jos joku rohkea rohkenisi
siihen jotakin raapustaa.

Hiljaiset Tanssit - matkan osa VII



Kuva: Tibu Borgstén


Sitten se iski.
Jännittäminen, perhosten sekä
sudenkorentojen kera.
Valittu esiintymisasu askarrutti.
Olo oli hakusissa.

Oli nukkumaan menon aika.
Huomenna - huomenna.
Moni asia haluaa nousta pintaan.
Mielenkiintoista..
Mitäköhän on edessä?
En sisäistä tanssin virtaa jännitä
kyllä se sieltä tulee.

Mutta entä muu?
Sisäinen matka on kuin
yllätyksellisillä poluilla kulkemista.
Pitää luottaa
astua varovasti mihin sisin
opastaa.

Huomenna.
Huomenna.
Hyvä niin.

Hiljaiset Tanssit - matkan osa VI


Kuva: Tibu Borgstén


Ajoin metsän sylistä
takaisin kaupunkiin - kenraaliharjoituksiin.
Ulkona tuuli ja Gallerian eteen pystytettiin
tuulessa lainehtivaa valkoista "purjetta"
kuin elävän taiteen katoksi.

Kuin muurahaiset kokoonnuimme
sykkivineen sydämineen ja
lämpöisten eleiden kera yhteen.
Wille kertasi vielä ääriviivat
ja me seurasimme salaa jokainen
iloiten tulevasta.
Kauniita olivat kaikki
niin tavattoman kauniita olivat,
ajattelin kun ajoin kotiin.

Muutuin ajatuksissani uteliaaksi.
Mistä löytyvät nämä ihmiset
jotka haluavat antautua tanssimaan
silmät suljettuina tunniksi
valkoisen Gallerian ikkunan toiselle puolelle?

Olemmeko hulluja,
kadotettuja vai
olemmeko todellakin vain kauniita
ja vilpittömiä sieluja?
Toivon kaikkien saavan tästä irti paljon.
Minä tunnun saavan - tuntuu kuin jokin
olisi alkanut virrata sisälläni.
Joku vapaus ja voima
joka pulppuaa syvältä!


Hiljaiset Tanssit - matkan osa V


Kuva: Tibu Borgstén


Nyt olen valmis!
Eilenkin olin,
mutta tänään sen vihdoin teen.
Sytytän takan vasta sadetanssini jälkeen.

Nyt tunnen jo kuinka
saan EGO:ni työnnettyä sivummalle
jotta oma sisäinen liikekieleni
saisi tilansa.

Olo on helpottunut
ja hengitys kulkee erilailla.
Mutta nytpä mielikuvat ja maisemat
vasta vaihtuvatkin tiuhaan.

Näenkö vai olenko tuo
musta siluetti heinäsirkka
joka haluaa kasvaa jättiläiseksi?
Mistä tämä niin hyvälle maistuva
lumi?
Jestas miehen kehossako olen?
Puhdasta vilpittömyyttä
virtaa varpaistani kuin kiisseliä lattialle.
Entä tämä niin aistillinen ihoni
ja lapaluiden halu tulla vihdoin kuulluksi?
Haluan hyppiä
haluan hidastaa nousua
ja tunnen olevani kuin jättimäinen ilmapallo
jossa joku tuntematon piirroskuvahahmo
irvistelee ilmeellä josta en saa selvää.

Voi tätä päätä -
se on vaikein unohtaa.
Mutta voi näitä uusia sormiani, 
lapojani ja varpaitani
jotka kirkuvat riemusta!
Hieno kehollinen kokemus.
Munakello soi ja suolaisuus tuntui
huulilla sekä ajatuksen kulussani.
Tätä täytyy hieman ajan kanssa
mutustella..

Hiljaiset Tanssit -matkan osa IIII


Kuva: Tibu Borgstén


Sisilisko paistatteli itseään
paikassa, josta se näki
tarkastella puuhiamme.

Ei sentään siirtynyt tuulessa
tai veden valkoisen vaahdon vauhdissa
kuten me kallioille
ihailemaan maankamaraa 
ja alhalla virtaavaa vettä
josta rapu mertoja nostelimme.

Minä suljin päättäväisesti silmäni
ja tunsin kuinka silkkinen vaate
välin kosketteli ihoani.
Astuin taas sisälleni, avasin
itseäni kuin ikkunaa ja tunsin
kuinka tuuli virtasi lävitseni.

Tanssi oli kuin yhtä 
suurta kevyttä ja ohutta linjaa,
kuin pilvestä toiseen etenevää
ja selkääni ilmestyivät siivet.
Niihin minä ihastuin!

Mikä pikku tyttö
minussa heräsikään, ja 
suuntasin vauhdikkaasti matkaani
lumpeenlehdeltä toiselle.

Kaikki ilman suunnat olivat yhtä
ja jokaisella askeleellani
sulatin ja jätin palasia itsestäni
menneeseen.
Niin minä haihduin
ja niin haihtui myös aika.

Jokin silti kulki ja kuljetti minua
kuin olisin piirtänyt sisäisiä polkuja
toisensa perään.
Niissä oli hyvä kulkea.

Terassin kuumuus poltteli.
Munakello soi.
Minä palasin itseeni.
Mutta sisilisko oli kadonnut,
kuten hetki jolloin olin siivekäs.