Kuva: Tibu Borgsten
Kun lapsoset jättävät kodin
muuttuu se - taas pesäksi.
Hiljaiseksi - pehmeäksi tilaksi
johon voi hukata itsensä,
kun menneet hetket virtaavat
lakkaamatta - kuin valkokankaalla.
Eikä silloin auta kuin pysähtyä.
Pyyhkiä pölyt.
Kuunnella kuinka mustarastas
yhä laulaa - kuten eilenkin.
Siunattu olkoon hyvä
jota olen yrittänyt lapsilleni antaa.
Lainassa ovat vain minulla olleet - nuo
muistutti ystävä hyvä.
Elämä on hieno matka.
Vaikka nyt itkettääkin pienesti.
Pienistä hetkistä - kuin langanpätkistä
kait löydän uutta - tulevaa
sitä mitä on tarkoitettu tulevaksi - kohdattavaksi.
Osaan kyllä tarttua hetkeen
ja siipeni ovat vahvat -
vaan vielä kun osaisin valita ja rohkaistua
lähteä lentoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti