Kaiken kipeän olen jo unohtanut
jättänyt taakseni - antanut anteeksi.
Silti joskus havahdun
istuvani hetkessä - jossa
näen lämpimät kasvosi
ja pehmeän hymysi.
Silloin sydäntäni särkee.
Se on ehkä pakahtumaisillaan,
mutta en tiedä onko se onnesta
vaiko kaipuusta?
Silloin nousevat myös sanani
kuin jostakin muualta - kuin minusta
sinulle.
Etkö muista?
Etkö tunnista?
Etkö vieläkään uskalla?
Minä odotan ja olen perillä.
Rakasta niin löydät perille.
Rakasta.
Ja sitten tuuli pyyhkäisee yli
ja kaikki on taas kohdallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti