Sielun tila

Luultavasti 

 tulin tietoiseksi sielustani

ensimmäistä kertaa lapsena

kun leikin itsekseni metsässä.

Muistan pysähtyneeni havahduksen tilaan,

jossa kaikki oli jotenkin täydellistä -

niin täydellistä 

että siinä oli kaikki mitä ikinä halusin.

Linnunlaulua, sammaleen tuoksua,

ketunleipäsiä ja soljuva puro,

joka juoksi elämästä iloisena, täytyneenä

sillan ali.

Sieluni puhkesi tuolloin kukkaan,
mutta se kulki monet vuosikymmenet

mukanani kuin kuoreni alla
taskussa

vailla omaa tilaa elämässäni.

Kunnes kompurointini satutti niin,

ettei sydämeni kyennyt enään

päämäärättömyyden juoksussa juoksemaan

vaan pysäytti minut tokkonaan.

Silloin sielu otti tilansa -

puhalsi minuun lämpöä ja rakkautta

antoi luvan olla heikko

kunhan oppisin rakastamaan suuresti.

Sitä olen nyt opetellut.

Luonnossa tunnenkin kuinka olemme jo yhtä

kehoni ja sieluni.

Kun annan sieluni ohjata minua

tunnistan rakkauden sinussakin -

vaikka en osaa sitä vielä vaalia välillämme

vaikka kuinka haluaisinkin.

Sieluni tila on vahva.

Mutta opettelen vielä toteuttamaan

sen tahtoa ja päämääriä.