Kun yksinäni vaeltelin

Kuva: Tibu Borgstén

Olenko yksinäinen susi

joka vaeltaa eri vuodenaikojen metsissä

välin ranteet auki ja janoisena

sydän väärällään, tuskissaan

toisin yhtä kysymysmerkkiä koko otus?

Olenko ainut jäljelle jäänyt

poluillaan harhaileva

vielä kysymyksiinsä vastauksia etsivä

jokaista niin kaunista ohikulkevaa

kevään oksaa koskettava sielu -

vai mikä lieneen?

Eikö kukaan muu metsässä
hamuile - tullen vastaan

elämässä, tarinassa

samat kysymykset kämmenissään?

Eikö kukaan enää haaveile

elämänmakuisesta ja rehellisestä elämästä.

Onko kaikki pistetty halvalla peliin

pelimerkeiksi markkinatalouden nimissä?

Minä kävelin tänään

taas itseeni.

Minä itkin 

ja toisaalta olin elämän tuoksusta

sekaisin.

Niin on tämä elämä eteeristä -

ääretöntä hyvyyttään täynnä,

vaikka tuttu polku oli riisuttu

ja puettu ainoastaan valkoisiinsa.

Karuuden keskellä
niin kaunista kaikki
tämä pelkistetty mitättömyys.. 

Ajatukseni ovat kääntyneet

Kuva: Tibu Borgstén

Ajatukseni ovat kääntyneet

ja muuttuneet

askeleeni ovat pehmentyneet

ja sanani niiden myötä.

Jokin hyvä sisälläni

on juossut läpi esteet.

Mistä ilmestyi tämä jano

turkoosiin väriin

joka viestii että olen saapunut

perille asti?

Kenen ojentamina ovat

pienissä hetkissä piiloutuneet

viestintuojat asetettu polulleni?

Aina vaan elämä voittaa

tarinat ja teatterit -

yllätyksellisyydellään 

ja monikerroksellisuudellaan.

Pitkänkin elämän hyvyys

ei ole kestävää

jollei ole nöyryyttä 

ottaa jokaista päivää vastaan

sellaisena kuin se annetaan

tai tulee vastaan.

I ask myself

Photo: Tibu Borgstén

I sit with this unknown

suffering

as if it would be a person

who has followed my steps

for a while.

A while - I trusted it.

I let it be, and then one day 

and tried to touch it 

to find out if it was real

ore just one of "Those Things"

that happens and then 

ooze away.

This one doesn´t.

It sits right beside me 

not lightly like all the spirits

who are dancing around in the room.

No this one is like a flint

who has decided to follow me

to the end of  my time.

And I ask myself..

What is the lesson here?

Haven´t I suffered enough
or been good enough?

Maybe..
Maybe it will ooze away or
cleanses like a stain away
from my heart, 
when its lesson is done.

Until then

I sit with this suffering
carrying it around
as if it would be a person
friendly but unknown,
wrapped up into my chest
at this cold times
cold days
and cold hours.

Yli/ över/ over 30.000!

Kiitos/ Tack/ Thank You

yli/ över/ over

30.000

blogi lukukertaa/ blog läsegångar/ blog readings

nyt/ nu/ now!

Kiitos, Tack and Thank You

Kiitos, Tack and Thank You

blogini lukijoille siitäkin että olette ottaneet yhteyttä

kysyäksenne miksi en ole kirjoitellut pitkään aikaan?

Joskus kun läheinen ihminen poistuu keskuudesta

sitä tarvitsee kaiken ajan itselleen.

Näin on käynyt.

Toivotan silti Sydämellistä Joulua

sekä hyvin Onnellista Uutta Vuotta.

Tehkäämme kaikki pieniä ihmeitä sekä

hyviä tekoja toisillemme...

Tibu Borgstén

21.12.2017

Bedroom

Photo: Tibu Borgstén

I feel like wanting to write to you

without words to pick 

from the streets that I´m walking on.

But to move very carefully with

my so empty hands

something out of my heart.

I feel like wanting just to sleep

for days, months and years

in your dark bedroom.

Like a northern animal

I feel like home there

smelling at the fragrance 

of your clean and fresh sheets.

I´m falling to winter torpor

stretching out my little bare toes

after planting few of my dreams

under the snow and the wisdoms

we hardly can hear,

like when the wind blows by

by saying;

I love You -

I really do.  

Paljasjalkainen rääkäle

Kuva: Tibu Borgstén


Olo kuin - koppakuoriaisella

roihuavaa ilmaa 

kuin sokaisevaa hiekkaa

pyörii kantapäistä ylös -

ja ilmaan, kaikkialle

liehuavan leninkini

turkoisuuden ali ja yli

ja lävistäen sydämeni.

Minä olen pieni

rääkälekkö -

siitä päivästä lähtien

kun isäni allekirjoitti

noitamaisen virren,

jonka mukaan akka

nyt tanssittaa koko sukua

julmin kuuluvin naurahduksin

jotka kaikuvat kauas

kylmiä kallioita pitkin

aina isäni lammikolle asti

myrkyttäen sen.

Minä seison

varpaat mustassa mullassa

ja annan tästä päivästä alkaen

hiukseni kasvaa - 

vaikka maailman äärin asti.

Minä voin tyytyä osaani

laulella rääkäleenäkin

siitä mikä on kaunista

mikä on oikeudenmukaista

ja muistuttaa pieniä ja suuria -

siitä mikä elämässä on tärkeintä!

Se jokin -

jotta ei se julminkaan olento

voi sinulta varastaa.

Se jokin - joka kantaa 
ja joka antaa toivoa

kuin rovion keskeltä nousevaa
elämänlankaa kerättäväksi
 jäisiinkin sormenpäihin
ja sirpaleina olevaan sydämeesi.

Ethän sinäkään luovuta!?
Sillä sisäinen side
jota rakkaudeksi kutsutaan
 kantaa, kannattelee ja voittaa

- pahansuopaisuudet -

kunhan jaksat vielä uskoa,

ja kuunnella sydäntäsi..

sinä paljasjalkainen olento

kuten minäkin -
paljasjalkainen rääkäle.