Uros heinäsirkka

Kuva: Tibu Borgstén

Rakastavaisina
he kohtasivat jälleen
ruohon korrella,
joka oli kevätuulia ja vehreyttä
täynnä.
Kuten aikaisemminkin,
tuo lempeä tuuli
tuuditteli heitä, kuten saduissa -
tuuditellaan.

Toinen piti toisesta kovin
ja samalla niin herkästi kiinni,
Suuria sanoja lenteli - siellä täällä
kun hän suuteli niin hellästi rakastaan.
Mutta toinen heistä oli kuin oli vain.
Vain kuori oli hänestä jäljellä
jonka sisin loisti tyhjyyttään auringossa,
jonka alla he aikoinaan kohtasivat
ja valansa vannoivat.

Kun yö hiipi ja ilmestyi
istui naaras liikahtamattaan korrellaan,
kun uros itki piilossaan koko yön
ja odotti uutta aamuaan
kuolleen rakkaansa sylissä.