Tauko -Paus - A Break

Luova tauko kirjoittamisesta - näyttelijätyön vuoksi.

Tar en paus från skrivandet - för skådespelandets skull.

I will take a break from writing - for my acting.

Take care everyone.

Tibu Borgstén

I´m singing

Photo: Tibu Borgstén

I´m singing

like a bird -

letting all my words rise

from my fragmented heart out

 - and all the way up to the treetops

to touch the moon.

I´m singing 

like a fool, my hair open

and so barefoot in front of you.

I sing - because I think -

 I´m falling..

and you have to catch me

 from falling - in love

with you.

I´m singing

for this long friendship

that never withered away..

But instead surprised 

by bursting into bloom

one silent morning.

I´m singing

and shivering fearfully

at the same time!

Like a bird in an aviary
 I wonder..

 I wonder

are you going to let me free,

or are you going to

plant me into your garden

called LIFE.

I´m singing
like a bird in an aviary
and like a fool 
who almost can touch
the moon - right now.

Outolinnut keskuudessamme

Jokainen meistä tuntee ja tunnistaa

outolinnut -
nuo säällä kuin säällä

 yksin oksillaan istuvat 

ja silti aina lauleskelevat.

Nuo - niin oudot,

mutta

mahdottomuudet mahdollistavat

yksinäiset, hauraat ja samalla

niin jalot yksilöt, jotka
 harvoin saavat ansaitsemaansa

arvostusta tai kiitosta.

   Mistä mahtaakaan niin yksinänsä 

luovuuden siivillä lentävät

erityisherkät haaveilevan,

kun nousevat aina uuteen aamuun 

kuin ainoaan hetkeensä?

Puolitietoisesta sensitiivisyydestäänkö,

vaiko nopean reagointiherkkyytensä ansiosta

ovat oikeilla oksilla aina 
ensimmäisinä sekä viimeisimpinä.

"Tee se vain kerran -

ja tee se oikein"

 laulavat nuo;
tehden heistä samanaikaisesti kauniita

mutta myös liian aikaisin
 kuolevia. 

Peilit - Speglar - Mirrors

Kuvat: Tibu Borgstén

PEILIT - SPEGLAR - MIRRORS

Runo&Paperikollaasinäyttelyni Tikkurilan kirjastossa vielä viikon (1.10 asti).

Blogitilasto näyttää, että kohta 15.000 lukukerta ylittyy.
Hurjan iso kiitos Teille - jotka runojani luette.
Yhä postia voi lähettää: tiina.borgsten@hotmail.fi 

Kesäkrassi

Kuva: Tibu Borgstén

Kun ilmat viilenevät

ja vedet hiljenevät,

syksy puhaltaa tuulenpesiin 

ja puut riisuvat kesän 

hiljaisuuteen pysähtyen.

 Silloin minä 

istun itsekseni rukoillen

ja kuiskaillen kiitokseni

kesäkrassille -

joka on tullut vielä hetkeksi käymään.

Siinä se maljakossa hymyilee

luo lämpöä ja rakkautta pesääni,

jossa paljaat jalkani etsivät jo

lämmittäjää.

Kauneutta -

on sen oksat kaarellaan.

Niin hauras ja samalla vahva

haluaisin minäkin olla.

Ehkä opin?

Kun ilmat viilenevät

on edessä päivä,

jolloin se jättää minulle hyvästi,

aivan kuten sinäkin jätit.

Mutta silti säilön teidät molemmat

kauniina sisälleni.

Hetki

Hetkessä ennen kuin - 
heräsin ja tunnistin tuoksut 

ja juoksut,  joissa

hauraina kulkivat henkäykseni

myötäillen ohueina lämpöistä

ihoasi - olin.

Hetkessä ennen kuin avauduin

näin kuinka aamu värjäsi

kattoon kauniit heleät kasvonsa

ja kuin merkiksi siitä,

että minun on lupa 

olla tässä - vierelläsi.

Vielä niin unessa

sinä vaeltelit,
ja lakanoissa rypyt aaltoilivat
huoneessa lentävien hengettärien
kanssa kuin kilvan. 

Ristiin rastiin kävivät 
kuiskaukset - henkäystemme kanssa.

Vielä niin unessa
mutta siltikin niin suuresti
sinä syleilit minua kuin
laskeutumatta - vaan kätesi

soivat lakkaamatta ympärilläni
 kauniisti.

Siinä hetkessä 

huokailin äänettömästi
kuin uneksien salaa - sinulta,

ja kaikki unelmani laskin syvälle

kehosi ääriviivoihin - 

jotka sanatta vastailivat

minulle.

Vielä hetki siitä
ja sinä heräilit ja piirtelit 

sormenpäälläsi pitkää viivaa 

selkääni -

kuin yhtä loputonta tarinaa,

jossa lupasit että tämä jokin

päättyisi vielä onneen.

Hetkessä - ennen kuin heräsin

viereltäsi eri unesta

olin kanssasi kauneimmillani

ja koko aamu oli värjätty 

liilaan - jossa

ikkunat olivat aina auki 

ja linnut lentelivät siitä

sisään ja ulos.

Sellaisina hetkinä.

Kuva: Tibu Borgstén

Hän sulki oven perässään.

Sulki - koska tahtoi vihdoin yksi olla.

Tahtoi peittää kaiken - itsensäkkin
 ikuiseen pehmeään.

 Pysäyttäen ajan ja päivämäärät - kaiken
keneltäkään lupaa kysymättä.

Ja sen hän myös - teki.

Sellaisena hetkenä,
kun kaikki pysähtyy -

ihminen kohtaa pienuutensa

ja kaikki ympärillä saa uudet kasvot

ja mittasuhteet.

Sellaisena hetkenä

ihminen ottaa mittaa itsestään

ja lähimmäisistään.

Läpi ajattomien ja nimettömien hetkien

sinä rämmit tapahtumapaikalle,

kuin sivussa havoittunut -

riekaleina oleva eläin, jonka sydän sykki

yhä lämpöisenä ja punaisena

kuin loputon valtameri

ja suru jota kannoit kehossasi

olivat kuin ainoat vaatteesi 
pitkään - pitkään.

Kuin pystyyn kuollut,

pöydän alle särkynyt

olit vuosi toisensa jälkeen.

Kuin usvan keskeltä kuurona kuuntelit
 ja katselit ohitse virtaavaa elämää.

Etkä tunnistanut tuoksuja, 
saatika rakkautta.

Sellaisina hetkinä

sitä kokee pienuutensa,

ja kaikki ympärillä pyörivä 

saa uudet kasvot ja mittasuhteet.

Sellaisina hetkinä

jokainen meistä ottaa mittaa itsestään

ja lähimmäisistään.

Mutta sitten - eräänä päivänä

näit unta - jossa pitkästä aikaan - kevät.

Siinä vanhan omenapuusi kukki

ja herättyäsi tahdoit omenapiirakkaa.

Siitä hetkestä lähtien taas

katsoit ihmisiä silmiin ja puhuit tulevasta.

Siitä hetkestä lähtien 

sinä kokosit pala palalta itseäsi.

Sellaisina hetkinä

vierestäkin seuranneena

sitä kokee pienuutensa.

Sitä tietää ettei kaikkea voi antaa

tai saada.

Sellaisina hetkinä - jokainen meistä 
vaan hengittää sisään elämää,

mittaa itseään ja 
lähimmäisen 
rakkauttaan.