Elämää

Kun viimeinenkin untuvikko

lentää pesästään -

sen jäljet viel hetken lämpimät on

kunnes hiljaisuus huiskii ne pois.

Tuo samainen - nyt tuudittaa kuin tuuli

sydäntäin,

sen sylissä mä keinun - keinun

ja ajattelen näin:

Tää kaikki kuuluu osaksi

elämäin. 

Kun yksikseni haravoin lehdet kellastuneet

ja ylitseni lentävät lintuaurat - silloin

tunnen suurta kaipuuta 

ja sisälläni joku kirpeästi huutaa!

Vaan ei sitä onnekseni kuule kukaan.

Niin kaunista on kaikkialla,

ja hyvyyttäkin niin monenlaista

sen myönnän - muutakaan en voi.

Siis hyvähän täss on olla 
koira kainalossani kotonani 
kun yksin mä vaeltelen?

Tässä nyt keinun itsekseni

valmiina vaikka mihin kaikkeen,

sillä tyhjää en ole koskaan täynnä 

vaan rakkautta, lämmintä ja suurta.

Elämää - elämääni tämä kaikki 

on.