Minä luistelen

Unieni läpi tunnen

kun se vihdoin tapahtuu,

maa saa jääpintansa - kuten silloin

kun synnyin 

pienenä - vahva tahto kainalossani.

Melkein kuulen hiljaisuudessa

kuinka jää murtuu ja työntyy

läpi mahdottomien,

tuoden aina lopuksi kevään

puiden hiuksiin.

Joten hymy kasvoillani

puna poskillan - luistelen avomerellä.

Kuin lapsi täynnä rohkeutta

sydän täynnä rakkauden piruetteja 

ja elämänsanoina - nuo pelkät

valkoisella piirtyvät viivat

jäällä..

Näin minä luistelen

kevääseen - kesään - syksyyn

kunnes taas nukun ja odotan yötä

omaani - tulevaksi.

1.1.2016 

O kuten Onni

Teki ison onnellisen teon taas -poikanen.

Teki vaarilleen tekohampaat 

piparkakkutaikinasta ja vaahtokarkeista.

Otti ja lähetti kuvan yksinäiselle

papalle keskelle metsän.

Ajatteli isosti sydämellään - taas poikanen.

Pohti ettei kuolemaa ole 

on yhtä suurta äärettömyyttä - kuten tähdet taivaalla.

Otti vielä ja oikeen huokaisi 
kuin pisteeksi päätöksensä päätteeksi.

Sitten pysähtyi hetkeksi,
odotti niin - suureksi kasvamistaan.

Vaan minä en.

Rakas O - kuten Onni olet meille

tutkit, pohdit, riemuitset ja rakastat elämää,

jotta sydämeni hypähtää kanssasi aina 

kattoon ja melkein taivaaseen -

pumpulipilviin asti.

Istun tässä

Istun tässä 

yhteisöllisen hiljaisuuden piirittämänä

jossa huudot ylittävät - käyvät vahvaa sotaa

yllämme voimakentässä -sähköisessä.

Istun mätien ja veristen sanojen vankina

kahvikuppi kädessäni - sydän ruttuisena

ja kurkottaudun poispäin.

Ei näin!

Näin ei tähän maailmaan lisätä hyvyyttä

eikä kauneutta!

Näinkö olemme muuttuneet?

Onnellisista - pihoilla vapaana juoksentelevista lapsista

Mustavalkoisiksi aikuisiksi - jotka juoksevat karkuun vastuutaan?

Näinkö onnettomia tosiaan olemme, kuin

Omaa Tarinaa vailla?

Kuin sivuja - ovat vuodet

Kuin sivuja - ovat vuodet.

 Kääntyvät tai ovat kääntymättä

mittareita - ajan.

Yhteisessä ajattomuudessa

yhteisessä kauneudessa,

tai kärsimystarinassa - jos niikseen,

että raahaat perässäsi vanhaa

kerta toisensa jälkeen 

jo koettua, sanottua ja anteeksi annettua.

Kuin sivuja - ovat vuodet

tyhjiä tai täynnä elämänjanoa.

Älä siis anna menetyksien viedä -

nujertaa tai viedä sielultasi siipiä.

Kaikesta muusta voit luopua

ja silti nousta - taas jaloillesi.

Niin kauan kuin

haavat sinussa muistaa,

muistat sinäkin.

Niin kauan vain kuljet -

käyt ainoastaan kääntymässä

kuin ulkopuolisilla mittapuilla mittailemassa

elämäntarkoitustasi meissä.

Ja niin kauan sinuun piirtyy

tuo selkeä ikävä toisen luo

kuin vuodet - sivuille

elämän.

Olemmeko vain variksia?

Kysyn tuulilta

jotka puhaltavat kattojemme ylitse

miksemme voisi oppia luottamaan

olemaan yhtä - eikä kuten kaksi 

käheä äänistä varista 

toisillemme?

Kysyn tuulilta

jotka puhaltavat - taivuttaen puiden latvoja

ettekö voisi taivuttaa hellästi - meitäkin

kiinni toisiinsa - tuhkanharmaudesta viis!

Vai pitääkö tämän käheyden ja

vaeltamisen - vielä jatkua pitkään?

Vielä rohkenen kysyä

ennenkuin aurinko laskeutuu horisontin taa

eikö hän tiedä että on ikkunani,

on peilini, oveni, polkuni sekä

suuri elämän aarteeni?

Voi meitä kahta

varista - joista vain toinen istuu

jo ikkunanlaudallasi.