Att leva ett vi

Foto & Bild: Tibu Borgstén

När tranorna vänder

som svarta, spetsiga vinklar i det blåa,

igenom den oändliga friheten

mot solens dofter och till de

citrongula ängarna..

Då känner jag - hur det är att leva.

När regndropparna fortsätter att falla

mot det trista och gråa - så vackert

klingnde - klingande i alla hörn

bland blanka klackskor -

och så tomma, främmande ansikten..

Då känner jag - hur grått allting kan vara.

Men när du äntligen kommer

och rinner igenom mig - som vatten

med tusen små snuddar från dina kyssar,

dina ord och tankar.. ja -

då känner jag - ett VI

som inte endast är ett ord,

utan som är LUFT -

som jag vill andas 
in.

Borgstén & Eronen SYKSYKSI 2017

Kuva: Elisabeth Malmberg

NYT VOI ALKAA TILAAMAAN

Borgstén & Erosen keikkaa

SYKSYLLE 2017.

Tunnin keikka/ 700 euroa.

Vain piano oltava valmiina

esiintymistilassa.

tiina.borgsten@hotmail.fi

Kuva: Elisabeth Malmberg

Työn alla:

Kuvitustyö (runolle)

Yhteistyöprojekti Monan kanssa (lasten runokirja)

Yhteistyö Susannan kanssa jatkuu (runoja lauluiksi/cd)

Uusia runoja sekä

muutama kesäkeikka :)

Yhteistiedot:

Mitään en voi luvata - mutta sen minkä lupaan pidän :)

tiina.borgsten@hotmail.fi

Löysin sanoja taskustani

Kuva: Tibu Borgstén

Jotkut löytävät kuitteja,

minä puolestani sanan puolikkaita

pilkullisen kesäleninkini taskusta

aamuisin kun kesäisin - herään.

Hir-..!

harmaa, kaunis lai-..!

pannukah-..!

ränsistynyt, mutta kaunis katis- ..!

Kun muut vielä nukkuvat

ja henkäykset soivat huoneissani

minä heiluttelen iloisena varpaitani

ja avaan jokaisen raajani

kohti puita ja tuota niin sinistä 
taivasta.

Oksilla tuoksuvia nuot-..!

omenapuunkuk- ..!

villasuk-..!

ja suurta, elä-..!

Näissä sanoissa minä alasti

uin auringon kanssa,

kun pohjassa näkki tarkkailee touhujani

ja ahvenet liukuvat aamussa.

Kii-..!

vanilijasuuk-..!

sekä he-..!
sillä nyt tämä tyttö -
läh-..!

V-mäinen Mies

Kuva: Tibu Borgstén

Tuli vastaani öisillä poluilla
eronnut mies,
jolla vuosirenkaat vyötäröllä
ja posket täynnä v-mäisiä sanoja..

Kuuntelin sitä siinä
mustarastaan tausta serenadin kera.
Olihan tuolla painavaa sanottavaa,
vaan asetti kaikki sanansa suuhun vinosti
eikö välittänyt - kuin itsestään?

Sellaista kait on liikkeellä,
jos kantaa vain katkeruutta selässään,
tai ei ole vielä sen aika, että -
olisi oppinut kyntäämään sisällään olevaa
ojaa, peltoa tai metsää,
joista onnenkin voisi vielä löytää.

Kuullessani tarpeeksi
rapsutin tätä niskasta
ehkä kiusallenikin hieman vastakarvaan
ja totesin sarkastisesti että;
"sinulla olisi minulle varmaan paljon opetettavaa"
johon tämä vastasi - naama vakavana;
Voi kyllä olisi!

Sellainen oli kohtaamisemme.
Eikä tuo varmaan
voi - itselleen - mitään..

Varjossa - ehkä syntynyt

Kuva: Tibu Borgstén

Pienestä pitäen 

olen metsästellyt - varjojen liikkeitä.

Sillä nuo ovat niin kauniita
 ja rehellisiä, sellaisia ääriviivoja
ja tanssia

etten muualta maanpäällä

vastaavaa - ole löytynyt.

Värien ja juhlien suuressa maailmassa

minä kuljenskelen kuin vastatuulessa..

Minä annan mielessäni 

lumen tulla - ja tuiskuttaa kylmyyttä

kasvoilleni - kun kaikki muut 

paistattelevat itseään kesässä.

Tällainen minä olen,
kuin itsekseni viihtyvä metsänkeiju.

Sellaista on muiden hyvin vaikea ymmärtää
saatika - rakastaa.

Sillä - en koskaan ole siellä

missä muut toivoisivat minun -

olevan.

Minä kävelen

kuin omassa itsessäni -
ja vaikka teenkin niin,
rakastan jokaista ääriviivaasi

jotka piirtyvät huomaamattasi
sinusta poluilleni - joita pitkin
kuljen.

Minä rakastan suuresti
tätä elämää -

vaikka olenkin niin vaikea,
väärinymmäretty sekä yksinäni
varjossa -
ehkä syntynyt.

Aamulla minä heräsin

Kuva: Tibu Borgstén

Aamulla minä heräsin

kuin maailmaan - aivan uuteen.
Huoneessa pehmeät ja syvät huokaukset
kulkivat ulos raoista - ja lähtivät 
sieltä lentoon, kuin
syleilemään jokaista vastasyntynyttä
elävää lehteä metsän syliin.

Siellä minä olin
kuuntelin ja kelluin hetken
kuin lumpeenlehti järvessä
pinnalla kelluen - turvassa.
Tuon tunnistin varpaissani asti
kuin astuin ulos talosta.

Perhosen lailla kevyein, pienin elein
kiertelin laiturin ja puiden koloissa.
Löysin ruostuneen katiskan,
unohdetun maitotonkan sekä
kolme sinertävää linnunmunaa.
Ja pysähdyin vasta kuin 
Näkki iski minulle kaislikosta silmää..

Silloin haukka lensi ylitseni
ja metsä hiljeni hetkeksi
ja jostakin ilmesyi sudenkorentoja
joita niin rakastin jo lapsuudessa,
ja tunsin kuinka selkääni ilmestyivät
taas lainaksi mitä kauneimmat siivet.

Minä istahdin sammaleiselle kivelle
ja tunsin kuinka elämä soi minussa.
Minä havahduin - sillä 
en tunnistanut kuulemiani sointuja
sillä ne olivat kuin avaimia
uuteen aikaan..

Aamulla minä heräsin
ja jätin vuoteeseen jotakin itsestäni
hiipiessäni henkäyksien talosta 
ulos kuistille itsekseni.