Kuva: Tibu Borgstén
Kun taivas oli vielä vaalenapunainen
ja koira nukkui lempeästi
unta nähden - vaikka olinkin jo
pukeutuneena - mustiini
kuten kaikki omia polkujaan kulkevat
naiset - miltei
mielenterveytensä uhalla vielä
korkokengissään koputellen katuja ja kujia.
Sitten laskeutui tuo Yö
jonka sylissä jokainen Narri tanssi taas
kevyin askelin ja sanoin;
"Jos minulla olisi vaimo ja lapset
veisin heidät Puolaan, sen järven rannalle
jonka äärellä tänä kesänä nukahdin"..
Kun olin pukeutuneena - mustiini
olin kuin eläin - elämän näyttämöllä
jolla valot juuri sammutettiin
ja sain katsella tapahtumia kuin sivusta;
kuin hetkeä - jolloin sivu kääntyisi
niin näyttämöllä - kuin
minussakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti