Unelmia lierihatussa

Kuva: Google

U N E L M I A   L I E R I H A T U S S A

Kikatellen otti vastaan

lierihatun 
tummanpunaisien ruusujen kera.

Niin kauniina vielä tuolloin

piti itseään 
ja muisti nimet ja kasvot.

Iloisena tyttönä

vanhan naisen kehossa

kulki monet vuodet raparperimaalla

lierihattu päässään, kumisaappaat jaloissaan.

Puuhasteli, unelmoi ja nautti.

Unelmoi loputtomasta ajasta 

puutarhan laittamisesta

lukemisesta, ja

miehensä kanssa eläkepäivien vietosta.

Vaan tuli päivä

jolloin kesken päiväunien tuuli
varasti muistot,

nimet ja tutut kasvot täysin.

Lierihattu päässä tuli 
muutto.

Vuodet vierivät

aina 55-vuotis hääpäivään asti.
Saman talon eri osastolla

yksinäinen mies - unelmoi Ihanaisestaan.
Hänen tietämättään kantoivat miehet häntä
kunniatuolissa.
Tuota hentoa olentoa aamutossuissaan
tummanpunaisessa aamutakissaan ja
lierihatussaan ilmestyväksi
miehelleen.

"Älkää vaan tiputtako minua"!,
kaikui rapussa, mutta sen jälkeen 
juotiin kakkukahvit, ja

he katselivat toisiaan syvästi silmiin.
Suurta rakkautta sydämessään tuntien.

Rullatuolissa molemmat arvokkaina istuen,

toisella unelmien lierihattu päässään.

Eikä siinä sanoja tarvittu
vaan hiljaisuus ympärillä kääri heidät
pehmeästi yhteiseen onneen.

Kuin vanha puu matkan varrella

Kuva: Tibu Borgstén

Paljon on matkamme varrella

opittavaa, nähtävää ja koettavaa.

Omilla jaloilla kulkemista, seisomista,

kaatumista sekä nousemista.

Oppimista rakastamaan aidosti.

Vaan opimmeko?

Oppimista antamaan anteeksi.

Vaan opimmeko?

Oppimista joustamaan - avartumaan,

Vaan opimmeko tuotakaan tarpeeksi?

Elämä muovailee meitä jokaista.

Kuten ilma, tuli, vesi ja maa

kulkee elämänvirta tuulen lailla hiljaa

vierellämme, 
tuuppien jokaista sen verran

oikeaan suuntaan,

kun olemme rohjenneet sille
antautumaan.

Paljon on matkamme varrella

opittavaa, nähtävää ja koettavaa.

Olisi myöskin oivallettavaa,
sillä järkeilemällä pyörimme vain 

kaiken pinnalla - samaa kehää toistaen
sukupolvista - sukupuihin asti.

Silti, kuin vanha puu

kauneimmillamme,

juuret väkevästi maassa

aistit auki taivahalle asti,

vuosirenkaiden muokkamana

yhtään kokemusta pyyhkimättä,

vaan niistä kivunkin kautta vahvistuneena,

voimme jokainen puhjeta uuteen kukoistukseen. 

Maaliskuun runotaulut

Kuva: Tibu Borgstén

Maaliskuun runotaulut on taas toimitettu paikoilleen; kahteen kahvioon,
kolmeen kirjastoon, yhden vaateliikkeen ikkunaan sekä yhden hoitoalan vastaanottoon.

Kuva Café Ursulasta, joka on yksi Helsingin vanhimmista toiminnassa olevista kahviloista. 

Töitäni tulevaan näyttelyyn..

Kuva: Tibu Borgstén

Kiitollisuuden polulle vielä viestejä

Olen kiitollinen siitä, että ihmiset edelleen lähestyvät minua ja tuovat viestejään Kiitollisuuden polulle. Tällä viikolla käyn lisäämässä ne teokseen, sekä nostamassa muutaman paperipuun, joka teoksessa on kaatunut...kuten metsässä:)

http://www.vantaanseurakunnat.fi/fi/toiminta/vantaankosken-seurakunta/ajankohtaista-vantaankosken-seurakunnassa/yhteisollinen-kiitollisuuden-polku-teos-konttikirkkoon

Väliviivaihminen

Foto: Tibu Borgstén

V Ä L I V I I V A I H M I N E N

Aurinko paistattelee

Tellusta, 

jossa Homo duplexina tallustelemme

äärettömyyteen - ääriviivoja sekä

vastauksia etsien.

Kuin uudelleen syntyneenä

näemme pilkahduksia

heijastuksia - valosta,

joka vedessä virtaa

aina ikuisuuteen asti.

Vaan moniko meistä enää todistaa

elämän moniuloittuvuuden

tunnistaen kaikki sisinpänsä virtaukset?

Harmaan myrskyn lailla 
puskemme eteenpäin,

osaamatta odottaa tai laskeutua

tyyneyteen.

Kaiken tämän keskellä

juurrutan itseäni,

makaan maassa

hengittäen, 

aistejani avaten
aarteita löytäen.

Kaiken näkymättömän,
säilön sisälleni

arvoltaan korvaamattoman.

Kasvatan tietoisesti juuriani
aina vaan syvemmälle
itseeni.

Tulkoot minusta puu!

Kuten lasten piirustuksissa

suoraviivainen - moniviivainen

sekä väliviivainen,

jota jo olen.

Ääretön veistos

Kuva: Tibu Borgstén

Loputon on janosi

katsella - tarkastella,

rakastaa maailmaa

laskemalla ääriviivoja

näkymättömään.

Mitään murehtimatta,

pelkäämättä

astut työhuoneellesi,

kuin kirkkoon.

Missään muualla -

koko universaalissa

ei tuoksu - kuten täällä,

huumaavalta.

Täydellisen hiljaisuuden piirittämänä

sulaudut - kirkastut.

Olet pelottava - parhaimmillasi.

Vakoilevien sormiesi kautta

luot.

Olet kuin maailman ytimessä

rakentaen 

koko elämäsi ajan 

sitä yhtä;

Ääretöntä veistostasi.