Väliviivaihminen

Foto: Tibu Borgstén

V Ä L I V I I V A I H M I N E N

Aurinko paistattelee

Tellusta, 

jossa Homo duplexina tallustelemme

äärettömyyteen - ääriviivoja sekä

vastauksia etsien.

Kuin uudelleen syntyneenä

näemme pilkahduksia

heijastuksia - valosta,

joka vedessä virtaa

aina ikuisuuteen asti.

Vaan moniko meistä enää todistaa

elämän moniuloittuvuuden

tunnistaen kaikki sisinpänsä virtaukset?

Harmaan myrskyn lailla 
puskemme eteenpäin,

osaamatta odottaa tai laskeutua

tyyneyteen.

Kaiken tämän keskellä

juurrutan itseäni,

makaan maassa

hengittäen, 

aistejani avaten
aarteita löytäen.

Kaiken näkymättömän,
säilön sisälleni

arvoltaan korvaamattoman.

Kasvatan tietoisesti juuriani
aina vaan syvemmälle
itseeni.

Tulkoot minusta puu!

Kuten lasten piirustuksissa

suoraviivainen - moniviivainen

sekä väliviivainen,

jota jo olen.