I Kohtaaminen

Muistan hyvin kun kohtasimme

ja maa jalkojeni alla kopisi.

Kuin villiorilauma olisi juossut ohitse.

Tunsin sankan tomunkin nousevan 

kuin tarkoituksella 
välillemme.

Jokin sinussa 

otti väkevän otteen minusta

ja toisaalta -  sielussani

tunnisti sinut tarkoitetuksi,

kohdattavaksi - elämänpolullani.

Kuin lämmin, mutta niin kovin
paksunahkainen lohikäärme kiemurtelit

 kun tanssin kuin steppikengät jaloissani 

  lasipöydälläsi.

Eihän minusta ollut

kohtaamaan tällaista päätin!

Mutta vaikka kieltäydyin jyrkästi
seurasivat jälkesi minua.

Ei että olisit itse syyllinen

vaan henkimaailman tekosille
kovin näyttäytyivät.

Siitä sitten tiesinkin

että turhia pistän vastaan

koska eteeni tulisi vielä päivä 

jolloin kohtaisimme jälleen.