Tähänkö - näinkö,
tämä päättyy?
Vai alkaako tästä,
jokin uusi - me?
Minä en pelkää.
En alkuja - enkä loppujakaan.
Elämää se kaikki vaan on.
Mutta jos jotakin pitäisi pelätä..
Se olisi ehkä juuri kaikkea
siinä välissä.
Elämää - sitä rakkaudellisuutta,
jota pitää hengissä.
Minä odotan.
Odotan - jos kuulen sinusta.
Tunnit ja päivät venyvät.
Niiden hetkissä näen sinut.
Kuin yhtä elokuvaa on tämä.
Katselen sitä etäältä
pohtien onko tämä vasta alkua
vai olenko jo tämän tarinan
lopussa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti