sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Olen kirjoittanut


Olen kirjoittanut vuosia
sudenkorennoista
lohikäärmeestä
ritarista
sekä 
vanhasta kuningattaresta.
Vaan nyt on keisarin vuoro.

Keisarin
jota aluksi pelästyin
suurin tuntein.
Keisarin 
joka osasi laulaa ja kirjoittaa
kaikilla elämän väreillä, mutta
joka eli yksinäistä elämää
kuten keisareilla on tapanaan.

Vaan kuten  saduissa
päädyin mutkien kautta
hänen syleilyynsä,
huoneisiin joissa aika oli kaunista
 mutta pysähtynyttä.

Ja havahduin - 
kuten sen jälkeen 
aamuissani-joissa yhä herään 
hänen suudelmansa-muistot huulillani 
pohtien-miten hän mahtaa voida
ajassa jota ei hallitse,
 huoneissaan - joissa on
turhaa niin 
yksin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti