Metsän keskellä
pysähdyn.
Piirtelen suuria
unelmia sisälleni.
Kuuntelen liikahtamattani
puiden huminaa
ja poimin niiden latvoista
viisaudet mukaani.
Metsän keskellä
erottelen omat polkuni
muiden poluista,
joille minulla ei ole aikaa
eikä aikomustanikaan astua.
Joka askeleellani vahvistun
ja kasvan pituuttani
syvyys suuntaan.
Metsän keskellä
olen jotakin sellaista
joka puhuttelee sydäntäni
muttei piirry vielä kirjaimiksi,
sanoiksi ja lauseiksi.
Mutta sen tiedän
ettei metsä ole koskaan minua pettänyt,
vaan sieltä olen aina voinut pomia
onnellisuutta - itseeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti