Kuva: Tibu Borgstén
Pohjolaan laskeutui valkeus.
Tuo koruton kauneus.
Lumous - joka yltää aina
karuimmalle maanrajalle asti,
jossa vain erakot elelevät
palellen.
Siellä hiljaisuuden pesässä
miltei äärettömyydessä -
oma sisin puhuu väkevästi
kuuluvin sanoin.
Siellä - totuus kuorii ihmistä,
kuin sipulia.
Kyyneleet poskilla
yksin pimeyden piirittäessä
sitä kukin nöyrtyy ja karaistuu.
Kaikki turhuudet tuulettuvat -
irtoavat sydämestä.
Lentävät siivekkäitten lailla
öihin mustiin - vain synnit jäävät
kivinä kullekin kannettavaksi tai
ratkaistavaksi.
Sivistyneitä ovatkin ne,
joille matkasta tästä - vain
puhdas omatunto jää.
Onnellisia puolestaan ne,
joille edes ripaus rakkautta
vaalittavaksi.
Ollaan siis ihmisiksi
ja kiitollisin mielin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti