Sielukkuutta

Kuva: Tibu Borgstén


Lämpöä ja läheisyyttä kaipaaville
hiljaistenkin askeleitten hetkissä,
luo luonto aivan omanlaatuisen kielensä
- jossa sielukkuus kasvaa.

Mitä olemmekaan - me ihmiset?
Niinkö uljaita ja viisaita kun väitämme?
Niinkö sydämellisiä ja rakkautta vaalivia?
Vaiko sittenkin -
vain yksinäisiä vaeltajia laumoissa
vailla minkäänlaista päämäärää?

Miksi minusta tuntuu siltä 
että kauneimmillani olen aina vain hiljaa?
Että mikään ulkoinen ei yllä - 
täyttämään elämänjanoani.
Että kaikki merkityksellinen -
on aivan silmiemme edessä,
mutta emme näe sitä.

Minä suljen nyt silmäni
ja korvani tältä yltäkylläisyydeltä.
Minä riisun kenkäni
ja hipsuttelen itsekseni - kaikkien kiusaksi.
Minä sulkeudun sielukkuuteen,
joka virtaa kirkkaana kuin vesi.