Kuva: Tibu Borgstén
Aistit avoimina
sydän pehmeänä
nousin tähän aamuun,
joka aina kauniina
niiaa.
Vaan mistä nuo pienet kivet
jotka satelevat
saaden sydämeni painamaan päätään.
Ehkä vain kuuro -
ohi kulkeva, kuin mielenmaisemani
jossa kaipuu kaivertaa.
Kohta olen läpimärkä
ja villasukkani ja paitani
ovat reikiä täynnä -
kuin koin syömä olen,
mutta edelleen kaunis -
tiedän sen.
Aistit avoimina
sydän pehmeänä nousin -
kolme kertaa ukkosti
ja vastasin että toki - toki
haluan vielä nähdä.
Vaan mistä nuo pienet kivet
tämä sade välillämme?
Uskotko todella -
että näen vielä kuoriutumisesi,
jota odotan, vai löydänkö
sateen jälkeen vain tyhjät
kuoresi?
Olen kohta läpimärkä,
mutta odotan ja lämmittelen
sisukkaasti itsekseni -
toivoen kaiken päättyvän
vielä oikeaan suuntaan,
eli onnellisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti