Kuva: Tibu Borgstén/ Taiteilija tuntematon..
Pohjoisen Naisena
seison horjumattani
jalat kuin multaan juurtuneina
korkealla tuntureilla
ja annan tuulen piiskata itseäni
ja sieluani surutta.
Pohjoisen Naisena
kuljen saappahat jaloissani
hiukset harottavina tuulen kiskottavana
tai lempeästi hellittävänä.
Tuuli päättäköön
taivun sen tahtoon.
Risuisilla, unohdetuilla poluilla
minä kuljeksin poimien mukaani
tuulen puiden oksiin ripoittelemat
ajatukset ja aarteet sydämeeni.
Hän se osaa - minua niin
vuodenajoista ja vuosista riippumatta
r a k a s t a a.
Pohjoisen Naisena
on päästävä välillä itsekseen metsään
ettei mailman hulluudet valtaa mieltä
ja kaiverra mustaa reikää -
ikuisuudelta tuntuvaa tyhjyyttä
rintaani.
Pohjoisen Naisena
mikä olisikaan sen kaunimpaa
kuin saada syntyä tai edes kuolla
metsään ..
Tuulen silittämänä poskea
ja tuudittelemana
ikuiseen uneen.
ikuiseen uneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti