Runo kolleegalle.

Kuva: Tibu Borgstén


Tulit vastaan tähtisilminesi

tyttömäisine naurahduksinesi

reippain rohkein askelin sekä

päättäväisyydellä pärjätä

kolossasi -

jossa sinua ei uskottu

ei toteltu

eikä kunnioitettu.

Aamusta toiseen
tulit silti vastaan tähtisilminesi

päättäväisyydellä - jota oli ilo katsella.

Kurkoittelit oksiin

vedit vahvaa viivaa 
oikean ja väärän välille.

Rakastit suuresti jokaista -

 saamatta vastakaikua.

Sydämellisyytesi oli vahvaa

mutta rajansa on silläkin

ihmisiä - sieluja kun olemme.

Tähtisilmissäsi kyynel virtasi

kertoi ettet jaksa.

Kolo ahdisti

enkä voinut sinua siitä moittia.

Sinä taistelit ja taivuit
ja minä teit kaikkeni 
ettet katkeisi.

Niin tuli aamu
yllättäen kuin usva,
tuli tieto - että otat ja lähdet
siitä silmäkulmani kostui.

Hyvyytesi oli korvaamatonta
eikä hymyäsi korvaa toinen hymy.
Minä pysähdyin -
minä hengitän nyt hiljaisuutta.

Minä ikävöin sinua.

Minä suren kaikkia heitä

jotka eivät tukeneet -

estäneet tätä menetystä.

Toivotan sinulle kaikkea hyvää

ja tunnen että -

naurusi tulee minua vielä vastaan.
Hyvää matkaa.