Kohta avaan siipeni!

Kuva: Tibu Borgstén

Kohta avaan taas siipeni

ja lennän kohti kevättä!
Ensin ompelen kuitenkin
rikkinäiset siipeni
ja puhdistan sieluni sanoista,
jotka ovat lihassa kiinni
kuin neulat konsanaan.

Pian lentelen kohti valoa
kuten mummolan omenapuissa
vaikka yksinänikin hymyillen
ja sydän kiitollisuutta niin heijastellen!
Kuin sama tytön tyllerö
runon pätkiä taskunpohjallaan kuljettaen
metsämajaan - unelmiaan kohti tanssien
ja kulkien.

Kohta olen taas kauneimmillani
kuten sinisiivekkäät niityillä!
Enemmän kevätkeiju
kuin vain ihminen,
puhtain kasvoin - paljain jaloin
olen "Minää Suuresti".
Olen hiljakseni - hetkessä
olen kaikkineeni osa luontoa
enkä vain tätä niin hulvatonta 
maailmanmenoa!