Kuva: Tibu Borgsten
Niin harmaita -
yksinäisiä ja kehystämättömiä
ovat elinpäivämme,
joissa roikkuvat rikkinäisinä
vailla pelastavia ritareita -
happamat, katkerat sekä
ikävä kasvoiset olennot,
joita ihmisiksi kutsutaan.
Kova kuorisina -
eleittöminä istuvat
ajatuksissaan harhaillen,
kuin odotellen pölyisissä olohuoneissaan
jo luovuttaneina - jotain tapahtuvaksi,
tulevaksi ja käänteen tekeväksi..
Vaan ei tule tuo tuuli -
joka puhaltaisi ovelle,
ikkunalaudoille tai sydämeen.
Turhia ovat ihmisen keksimät puheet
elämästä, joka olisi tyhjyyttä täynnä.
Sillä tyhjyyttä täynnä ovat ainoastaan
ihmiset itselleen ja toisilleen -
päivä, kuukausia ja jopa
vuosia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti