Kuva: Tibu Borgstén
Ajoin metsän sylistä
takaisin kaupunkiin - kenraaliharjoituksiin.
Ulkona tuuli ja Gallerian eteen pystytettiin
tuulessa lainehtivaa valkoista "purjetta"
kuin elävän taiteen katoksi.
Kuin muurahaiset kokoonnuimme
sykkivineen sydämineen ja
lämpöisten eleiden kera yhteen.
Wille kertasi vielä ääriviivat
ja me seurasimme salaa jokainen
iloiten tulevasta.
Kauniita olivat kaikki
niin tavattoman kauniita olivat,
ajattelin kun ajoin kotiin.
Muutuin ajatuksissani uteliaaksi.
Mistä löytyvät nämä ihmiset
jotka haluavat antautua tanssimaan
silmät suljettuina tunniksi
valkoisen Gallerian ikkunan toiselle puolelle?
Olemmeko hulluja,
kadotettuja vai
olemmeko todellakin vain kauniita
ja vilpittömiä sieluja?
Toivon kaikkien saavan tästä irti paljon.
Minä tunnun saavan - tuntuu kuin jokin
olisi alkanut virrata sisälläni.
Joku vapaus ja voima
joka pulppuaa syvältä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti