Kuva: Tibu Borgstén
Musiikki tulvi sisälleni
ja sai minut unohtamaan itseni.
Minun oli helppo olla
oli helppoa antautua sen vietäväksi.
Mielikuvat, tunteet ja keho
kuin yhtä suurta tarinaa.
Taas hävisi aika
ja välillä tuli seinät vastaan
mutta ilman kolhuja.
Minä antauduin.
Minä uin
siinä luovassa tilassa.
Minä hengitin sisälleni
sellaista virtaa - ettei sitä kaikkialta löydy.
Vapaana ihminen on suurempi
kuin mitä muuten onkaan.
Minulla oli mustat varsikäsineet
jotka estivät sormieni ihon hengittämisen
siksi poskilleni nousi punahkoa
jonka tunsin.
Kuka se oli ja mistä syystä
joka piirsi suuren sydämen
ja kirjoitti nimesi ilmaan..
Minäkö?
Minä nautin jokaisesta hetkestäni
jolloin sain tanssia
sielun syvyyksistäni asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti