Kuva: Tibu Borgstén
Loppuuko kaikki hyvä aikanaan?
Minä hengitin hetken itsekseni
sitten raotin silmäni.
Tuuli suorastaan syleili minua
kun Gallerian ovi avautui.
Ulkona olevat hymyilivät.
Suorastaan huokailivat helpotuksesta
puolestani.
Minä en tiennyt miksi...
Minä kokosin itseni
pala palalta samaksi itsekseni
mitä olin ollut ennen..
Olo oli kuin olisin käynyt kuussa.
Minä irrotin luurit irti tukastani
kiitin yleisöä ja vaihdoin muutaman sanan.
Sitten jatkoin matkaani
kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan
kahvilaan.
Minä istuin ja olin.
Minulla oli lämmin olo
hieman tyhjäkin.
Päätin lähteä kotiin
mutta sitä ennen haluan nähdä
kuinka minun jälkeeni esiintyvä
tanssii.
Näin
että hänkin oli jättänyt kuorensa
Gallerian ulkopuolelle.
Miten kaunista - ajattelin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti