Hangella

Kuva: Tibu Borgstén


H A N G E L L A


Tasaisin pitkin liukuvin liikkein
mies ponnistelee yksinään
itsensä hiihtäen hielle.

Jokainen ponkaisu tuntuu
kehossa ja sydämessä.
Jokaisella niistä nousee mieleen
ja huulille tahtomattakin;
muru, muru ja muru.

Tuttu reitti metsien ja järven yli
pitää miestä kartalla,
vaikka sydän on syvästi hukassa -
eksynyt polulta.
Muru - saa mielen kuohumaan,
sydämen sykkimään epätasaisesti,
sekä maagisen voiman
joka ponkaisulle.

Hanget hohtavat kirkkaina
sinitiaiset iloitsevat ranta pajuissa,
 vaan mitä tekeekään ikääntyvä mies
seuraavaksi?

Huokaa syvään ja istahtaa.
Katselee tuttua maisemaa ja
tunnustelee lunta käsillään
kuin tarkastaakseen, että on
- missä on.
Niin on mies ihastuksensa huumasta
huumaantunut.

Juo termospullosta kahvin
ottaa repusta reissumiehen
ja haaveilee siitä naisesta.
Muru, muru, muru
maistuu huulilla vadelmahillolle
tässä ja nyt - jäällä.

Sydämen tahti tasaantuu.
Mies kohottaa katseensa taivaalle.
Unelmoi koko kehollaan; 
kun vielä saisin - edes murusen
naista omakseni,
niin olisin niin onnellinen mies.