On siinä nainen,
taas metsään menossa.
Saappaat jalassa ja kori kädessä
puhtaasti taivas alla vaan
tarkoitus voimaantua
ja vahvistua.
On siinä nainen,
aistii siellä itsekseen kaiken -
punoo sitten viisaudet yhteen
ja vahvistaa ilolla
meidän muittenkin elämää.
Olen kuullut että vastaantulijoillekin
siis vieraille vallan aina hymyilee.
Ja hymyileekin oikein aidosti.
Miten mahtaakaan uskaltaa?
Aina näyttää tarttuvan hetkeen.
Ei vierasta, ei mutkista asioita turhaan
eikä valita turhasta.
Olen sitä sivusta sillai katsellut,
en vaan koskaan ole rohjennut kertoa
miten rohkeana ja kauniina häntä
ihailen.
On siinä semmoinen nainen,
onkohan kaikki Martat samanalaisia?
Tämä runo on syntynyt Tikkurilan Martoissa olevan Pirkko Saarnin ansiosta.
VastaaPoistaHän lähestyi minua sähköpostitse ja toivoi kirjeessään mainitsemista asioistaan runoa. Kirje oli hyvin rikas, ja siitä oli minun hyvin helppo inspiroitua.
Ilo oli sitten nähdä runoillassa Pirkon reaktio, joka selvästi osoitti että olin tehtävässäni onnistunut. Kaunis kiitos kirjeestäsi Pirkko.