On harhaa kuvitella
että ihmistä voi kosketella -
kuin kiviä,
ja siksi juoksen taas.
Annan tuulen helliä hiuksiani
ja pudotan itsestäni kilometri kilometriltä
sieluani satuttaneita hetkiä,
sillä luulen että nyt niistä on luovuttava.
Minä juoksen -
kunnes en enää muista nimeäsi,
en niinkään totuutta karkuun
vaan juoksen ajassa taaksepäin
korjatakseni sieluni liikkeet.
Sillä sielu on aina kaunis,
pelastettavissa -
jos se sykkii yhä elämälle.
Ja kun olen juossut tarpeeksi
käärin itseni peiton alle ja nukun
kuin kissa kastumatta sateessa
joka valuu alas taivaalta.
joka valuu alas taivaalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti