Muurahaisten laillako
kuljemme samoja polkuja pitkin
vuosia - toisensa jälkeen
samoja virheitä toistaen?
Miksi kantaa vanhaa taakkaa
kun vähenpikin riittäisi -
tai miksi rakastua sydänkuoria myöten
omiin haavoihinsa?
Miksi kohdata aina toinen
vain omien rajojen sisällä.
Mikä estää ketään meistä astumasta ulos
omasta itsestämme?
Yli huutamisen ja kävelemisen taito
kylvää vain menetettyjä vuosia
eteemme.
Niistä ei kasva satoa poimittavaksi,
vaan sydämen tyhjyyttä
hautaan asti viemiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti