Asteli vahvana eteeni tuo niin
taidokas tanssiin kutsuva mies.
Tarinankertoja, jonka sanoissa
keinuin kuin floretin kärjellä
jännittyneenä.
Monesta suunnasta
häntä tarkastelin ja ihailin,
mutta murunkaan verran
en kyennyt olemaan hänelle
Oma itseni.
Ja siksi tuli tuo aamupäivä
joka hävitti kaiken väliltämme.
Yhdellä ainoalla floretin hipaisulla
hävisi - kuin tuhka tuuleen.
Vaan väkevästi olen kertaillut
peiliin itseäni katsonut
sydämeni pohjaan huudellut,
turhaan - sanojasi odotellut.
Mutta sentään ovat nuo
floretistasi saamani pistot
unholaan väsyneinä vaipunut
ja hiljaisuus niiden yllä
on kuin ääretön peitto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti