Hetki kahvilassa

Kuva: Tibu Borgstén


Istun jälleen itsekseni

tutussa kahvilassa

hiljakseni ihailen

elämää ikkunasta.

Kuin suurta taidetta 

tää kaikki on

värit, hetket elämän.

Ja niin lennän taas hetkeen

kun hiuksiani sä hellästi ja varoen
kerran koskettelit..

ja siinä viivyn kunnes

palaan takaisin.

Nyt taittuu valo kauniisti

kun lapsi leikkii sillä

hän hymyilee ja puhelee

täyttää kokonaisen huoneen niillä.

Niin pienestä tuo iloitsee

kuin pieni ihme itsekin

monesta näin muita muistuttaa.

Vaan sitten astuu ovesta

tuo rakastunut pari

ääneti, pehmeästi kulkevat

kuin kiinni toisissaan.

Katseet kaiken kertovat

on sydän pakahtua tunteesta 

kun kevät olisikin jo puhjennut kukkaansa!

Ja niin lennän taas hetkeen

kun hiuksiani sä hellästi ja varoen
kerran koskettelit..

ja siinä viivyn kunnes

palaan takaisin.

Kun kahvikuppini tyhjä on

mä nousen paikaltani

ja muistan taas miks täällä oon

en turhaa enää yksinäisyydestäni laula.

Vaan laulan että;

Niin suurta taidetta 

tää kaikki sittenkin on

värit, hetket elämän.

Niin suurta onnea
eteemme piirretään
valon hetkissä - elämän.
Niissä viipykäämme jokainen
kunnes palaamme takaisin 
taas iltaan.