Katselen

Kuva: Tibu Borgstén


Katselen pysähtyneen

itseeni

syvää kuvaa arnio metsästä

jonka viereltä

haluaisin herää kanssasi.

Katselen 

tuulen kaatamia puita

hiilellä ja musteella muistoihin

sekä kankaalle ilmestyneitä..

ja havahdun 

koska ymmärrän kävelleeni

sinun ympäri jo useita kertoja

ennenkuin käärit minut

turvaan - kaikelta.

Minä kuulen

tuulen kuiskaukset

ja kaijun sisälläni - sillä

vain rohkeus riisuu meistä kaikki valheet

jossa käyttämätön rakkaus

tarttuu kuin sairaus

tervaten sydämemme.

Onko minussa jäljellä

musiikkia - soinko sanatta

kuuleeko joku katseeni, kosketukseni,

ja ajatukseni?

Minä seison taas itsekseni

keskellä omaa metsääni.

Pohdin - ihmisyyttä - sitä
etteivät kaikki meistä soi
ovat lakanneet soimasta
ovat enään pekkiä kuoria
kuin kuolevaisen kuoria.

Ja kun tuuli piiskaa
vielä hetken kasvojani 

katselen odottaen vielä hetken

susia saapuvaksi.

Hiljaa minä odotan taas
omassa aarnio metsässäni 

joka avautuu kankaalla - edessäni.