Kuva: Tibu Borgstén
Istun vierelläsi
ja pysähdyn hetkeen.
Kuin kallioilla olemme
jonka suonet tunnen sormenpäissäni
sykkivät ja puhaltavat hiekkaa
kohti niin aukinaista merta
ja hymyilevää valoa.
On sanomattakin selvää
että tämä kaikki
on totta - minulle.
Mutta en voi tietää
mitä se on sinulle.
Kalalokit lentelevät yllämme
ja kun tulilyhdyt nousevat ilmaan
katson sinua siinä - sanatta.
Ehkä istumme loppuun asti
erillämme - tarinassa
joka on kiveen kirjoitettu,
mutta jota ei koskaan lueta
ääneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti